Kysyin hoitajilta ja hoitotyön opettajilta, millaisia harhaluuloja hoitoalalle hakeutuvilla voi olla. Hoitotyöstä unelmoivilla nuorilla ja aikuisillakin voi olla joskus virheellisiä tai värittyneitä käsityksiä hoitotyön arjesta. Käsitykset saattavat kummuta tuttujen ja läheisten tarinoista, elokuva- ja tv-sarjoista ja valtamedian uutisoinnista tai villinä vellovasta sosiaalisesta mediasta. Mikä sitten on totta ja mikä tarua?

Kuva Unsplash Mick Haupt

Luullaan, "että hoitajien työtä arvostetaan ja siitä saa palkkaa"

Hoitajien ja opettajien vastauksissa nousivat esille hoitajien alhainen palkka ja vähäiseksi koettu arvostus. Arvostus koetaan heikoksi, vaikka kansalaiset toistuvasti nostavat hoitajat arvostetuimpien ammattien joukkoon. Kyse onkin siis siitä, miten arvostus näkyy arjessa, kuten palkassa. Jos joku on haaveillut kevyestä päivätyöstä ja jonkun tuttava sellaista mielestään tekeekin, on toisella kokemus;  ”luulin, että tulee toimeen tekemättä kolmivuorotyötä”.

”Luulin, että hoitotyöllä tienaa hyvin, koska tekee tärkeää työtä ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja hengen turvaamiseksi”.

Korona-aikana hoitajille on taputettu ja heitä on kiitetty. Aika on osoittanut hoitajien elintärkeän merkityksen koko yhteiskunnan toiminnan kannalta. Silti koronalisistä ja palkankorotuksista väännetään ja hoitajilta odotetaan jonkinlaista kutsumusta, mikä ei kuitenkaan elätä. Arvostus jää siis sanahelinäksi.

Hoitotyö on pelkkää ”Sykettä"

Sairaalasarjat ja leffat luovat mielikuvia, että hoitotyö on romanttista ja dramaattista jatkuvaa henkien pelastamista ja kiinnostavien toimenpiteiden hallintaa äärimmäisessä kiireessä ja säntäilyssä. Ja tietenkin se, että lääkärit ovat komeita, kauniita ja hoitajat hottiksia. Toki käsikirjoittajat kirjoittavat mukaan myös jyrääviä pomoja, päihderiippuvaisia tai mielenterveyden haasteissa kamppailevia terveydenhuollon ammattilaisia. Silti aika musta-valkoinen kuva hoitotyöstä, eikö totta? Todellisuus näyttäytyy monelle hoitajalle leffoja arkisempana.

”Mielikuvissani pussaillaan liinavaatevarastoissa komeiden lääkäreiden kanssa”

Romantisoitu kuva hoitotyöstä ja sen ihmissuhdedraamoista on toki katsojaa kiinnostava, muttei hoitotyön arkea.  Toki todellisuudessakin moniammatillisissa tiimeissä tapahtuu ihmisten välillä monenlaisia kohtaamisia ja konflikteja, kiusaamistakin. Yksi hoitaja nostikin esille kyselyssä ettei odottanut; ”  että työkaveri voi olla susi lampaiden vaatteissa”.

Työn ei kuitenkaan pitäisi todellisuudessa olla draamaa ja juoruilua, pomottamista tai epäasiallista käytöstä saatikka kiusaamista, eikä sitä alituista pussailuakaan. Näihin ilmiöihin voimme vaikuttaa omalla toiminnallamme, emme lainaamalla toimintamalleja leffoista.

”Jatkuva kiire niin, ettei vessassa ehdi käymään.”

Kiire, joka on läsnä sarjoissa ja leffoissa, on kuitenkin joillekin totta. Toisaalta ne hoitajat, jotka olivat jopa pelänneet kiirettä, eivät sitä kokeneetkaan. He kertoivat, että vessaan pääsee ja asiakkaidenkin kanssa ehtii keskustelemaan.  Kiire onkin aina subjektiivinen kokemus.

Kiire näyttäytyy hoitotyön erilaisissa toimintaympäristöissä eri tavoin. Kokemusta kiireestä sävyttää ehkä jollakin tapaa käsitys työstä ja sen priorisointi. Jonkun mielestä ainoastaan erilaiset toimenpiteet ovat työtä, kun taas mielenterveys- ja päihdetyössä tai vanhustyössä keskusteleminen on keskeinen työn menetelmä.

”Hoitotyössä pääsee tekemään paljon temppuja ja kiinnostavia juttuja”

Moni hoitajuudesta unelmoiva saattaa nähdä itsensä tulevassa työssään hoitajana, joka tekee lähestulkoon kirurgisia toimenpiteitä, intuboi ja lääkitsee, pelastaa henkiä ja kun kiire helpottaa, ehtii kertomaan omia kokemuksiaan potilaille ja käymään jopa heidän kotonaan selvittämässä asioita. Hoh hoijjakkaa, mietin minä katsellessani ja samalla pohdin, että mistä käsikirjoittajat ammentavat ideansa.

”Hoitotyö on pelkkää pyllyjen pyyhintää ja paskan lappamista”

Joitakin hoitotyön todellisuus oli yllättänyt ja se, että kuinka laaja-alaista työ on. Ensi- ja akuuttihoitotyössä toimivat hoitajatkin huomaavat, että ennakko-oletuksistaan huolimatta hekin ”pyörittelevät mummoja” ja tekevät perushoitotyötä.

Vaikka työhön kuuluu pyllyjenkin pyyhintä, se on vain yksi osa työtä, eikä kuulu vain lähihoitajien tehtäviin. Kokemuksen karttuessa moni huomaa, ettei hoitotyössä keskeistä olekaan jännittävät ja kiinnostavat temput.  Suurempaan rooliin nousevatkin esimerkiksi vuorovaikutus, asiakkaan kohtaaminen, tiimityötaidot ja empatia sekä kokonaisvaltainen hoitotyön osaaminen moniammatillisessa tiimissä.

Totta vai tarua, että jotkut vain leikkivät ja laulavat pitkin päivää?

Mielikuva työstä voi olla kevyempi kuin todellisuus ja toisaalta se voi olla uhkaavampi. Jollakin voi olla esimerkiksi harhakäsitys, että hoivakodissa riittää, että jutustelee mummojen kanssa. Käsitys vanhuksista voi olla rajoittunut ja voidaan luulla, että ”kaikki mummot on söpöjä ja ihania” . Mutta, kun ihmiset ovat erilaisia, myös vanhukset. Muistisairaan vanhuksen aggressiivinen käytös voi myös yllättää. Hoivakodissakin voi joutua ahdistelun tai väkivallan kohteeksi. Eikä niitä viriketuokioitakaan ehdi aina järjestämään.

”Luulee, että vanhustyössä tekareiden pesu on se pahin juttu ja, että uloste ja virtsa on ne pahimmat eritteet.”

Joku voi ajatella, että mielenterveys ja päihde- ja nuorisotyössä vain pelataan asiakkaiden kanssa korttia ja jutellaan. Näidenkin asiakasryhmien hoitotyössä kuitenkin tehdään paljon muutakin, vaikka vuorovaikutus onkin keskeisessä roolissa. Eritteiltäkään ei vältytä.

”Kakan eri olomuodot ovat tulleet niin tutuiksi, että voi jopa tunnistaa kenen kakka haisee.”

Lasten hoitotyön mielikuvissa nähdään suloisia pilttejä, joita hellitään ja leikitetään päivät pitkät. Saatetaan ajatella, ettei sairaanhoitoa tarvitsisi osata, jos aikoo työllistyä päiväkotiin. Yllätyksenä saattaa lapsiin erikoistuvalle tulla myös, ettei lastensairaanhoito ole vain ihanien lasten hoivaamista, vaan vakavasti, jopa kuolemansairaiden lasten hoitamista ja heidän vanhempiensa tukemista.

Päiväkodeissa leikin ja laulun lisäksi kohdataan monenlaisia käyttäytymisen haasteita ja perheiden ongelmia. Kehitysvammatyöstä haaveileva taas ehkä ajattelee asiakkaiden olevan pieniä ja isoja viattomia lapsia ja yllätyksenä saattaa esimerkiksi tulla, että kehitysvammainenkin voi valehdella ja olla haastava käytökseltään.

Eri työpaikat ja tehtävät

Luullaan, että kaikki hoitotyö on samanlaista ja kun ollaan suuntautumassa jollekin tietylle osaamis- ja erikoisalalle, ei muuta tarvitsisi osata. Hoitotyötä tehdään kuitenkin hyvin monin tavoin ja erilaisissa toimintaympäristöissä, joten monenlaista osaamista tarvitaan.

Myös akuuttihoitotyössä "pyöritellään mummoja" ja päiväkotiin töihin aikova hoitaja opiskelee myös vanhusten hoitotyötä.

Erikoistuminen ei siis tarkoita sitä, etteikö pitäisi osata ja ymmärtää hoitotyötä laajemminkin. Kyllä kaikkien hoitajien tulee osata hoitaa jollakin tasolla vanhuksia, aikuisia, lapsia, akuutisti sairastuneita sekä mielenterveys ja päihdeasiakkaita, vaikka ei olisikaan sille alalle suuntautunut. Hoitajaksi hakeutuvaa saattaakin yllättää, että pitää opiskella laaja-alaisesti sosiaali- ja terveysalaa ja toteuttaa harjoittelua sellaisissakin ympäristöissä, mihin ei aio itse koskaan hakea töihin.

Laaja-alaisesta osaamisesta ja ymmärryksestä on kuitenkin hyötyä tulevaisuudessa.  Olenpa opettajan urallani kokenut niitäkin hetkiä, jolloin opiskelija on ennakkoasenteisena mennyt itselleen epämieluisaan paikkaan harjoitteluun ja jakson päätyttyä jäänytkin sinne keikkailemaan tai jopa vaihtanut erikoistumisalaansa. Eli tällöinkin on ollut kyse ennakkoasenteista ja harhakäsityksistä.

”Lähihoitaja on alin pyllynpyyhkijä ja paskan lappaja”  

Vastauksissa nousi esille myös oletuksia ja asenteita eri ammattiryhmiä kohtaan, myös omaa ammattikuntaa kohtaan. "Pelkkä pyllyn pyyhkijä"- luulo tuli lähihoitajien vastauksissa monesti esille. Töitä selvästi edelleenkin jaotellaan siten, etteivät kaikki tehtävät kuuluisi kaikille, kuten siivoaminen tai vuoteiden sijaus. Toisaalta kaikki nämä perusasiat osaisivat. Kenelle ei siis kuulu esimerkiksi lattialle kaatuneen veden kuivaaminen tai yleisen siisteyden ylläpito?

Millaiseen työhön on hakeutumassa ja mihin sitoutumassa?

Se, että hoitotyö on fyysisesti ja psyykkisesti raskasta ja vaativaa, tunnistettiin harhakäsitykseksi, vaikkei se sitä ole. Hoitotyössä on monia kuormitustekijöitä, kuten vuorotyö ja psyykkisenä kuormitustekijänä se, ettei hoitajat aina koe voivansa tehdä työtään eettisesti. Koska kaikkia kuormitustekijöitä ei voi poistaa, on itsestään huolenpitäminen tärkeää. Uni, liikunta, ravitsemus muiden muassa ylläpitävät työkykyä ja jaksamista. Näihin jaksamisen avaimiin tarttui myös Skhole tarjotessaan Liftedin treenikirjastoa ja materiaalia käyttöömme.

”Hain amikseen ettei tarvitse lukea”

Opiskelijoiden ja työelämän palautteiden mukaan hoitajaopinnoissa on ollut jo vuosia liikaa teoriaa ja palautteen antajien mielestä opiskelijalla pitäisi olla jo harjoittelujaksoille tullessaan enemmän käytännön osaamista. Jos oppilaitoksissa keskityttäisiin vain käden taitojen oppimiseen, mitä opiskelija menisi harjoittelemaan työpaikoille? Mihin tekeminen perustuisi ilman teoreettista taustaa ja ymmärrystä? Kuka kehittäisi työtä ja miten?

Voiko hoitotyössä koskaan osata liikaa ja tulla "täysoppineeksi"?

Moni vastavalmistunut saattaa ajatella olevansa valmis, kun on saanut paperit käteen, mutta huomaakin oppimisen jatkuvan läpi työuran. Hoitaja on siis tullut sitoutuneeksi jatkuvaan oppimiseen ja lupatestien suorittamiseen, eikä koskaan osaa liikaa. Ja vaikka joku luulisi, että kuka tahansa pääsee opiskelemaan hoitajaksi ja pärjää työssä, näin ei toki ole.

Summa summarum, useimmat luulomme ja käsityksemme ovat siis kovin lokeroivia ja stereotyyppisiä. Siksi onkin loistava asia, että opintojen aikana pääsee viimeistään kurkkaamaan niihinkin toimintaympäristöihin, joissa ei itse ole kuvitellut työtä tekevänsä. Parasta tietysti olisi, ettei ammatinvalinnasta tulisi suurta pettymystä ja olisi hyvä ja realistinen kuva siitä, millaiseen työhön on hakeutumassa.

Lisää myyttejä ja harhaluuloja voi karistaa kurkkaamalla aiempia blogejani: Hyvä - paha hoitaja ja Pitääkö hoitajan näyttää ankealta?

Katri Thurman on pulppuvan pirskahteleva, luova ja innostuva ekstrovertti. Hän kuvaa itseään multitaskaaja-ajattelijaksi. Ehkä siitä syystä hänen ansioluettelonsa on hengästyttävän pitkä. Katri on muun muassa terveyden edistämisen, johtamisen, opetuksen, ohjauksen ja valmennuksen asiantuntija. Lisäksi hän on terveydenhoitaja-sairaanhoitaja, tietokirjailija ja työnohjaaja STOry sekä hoitotyön opettaja toisella asteella ja ammattikorkeakoulussa.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole
Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.
Kokeile Skholea kaksi viikkoa ilmaiseksi!