Vuoden koulutussuunnitelma puolessa tunnissa

Skholen palvelu on ollut aktiivisessa käytössä jo viisi vuotta. Tänä aikana tuhannet ja taas tuhannet opiskelijat ovat käyttäneet palvelua. Sadat opettajat ja esimiehet ovat ohjanneet opiskeluja ja samalla keksineet toinen toistaan parempia keinoja hyödyntää palvelua. Me Skholella olemme käytännössä päivittäin tekemisissä palvelun käyttäjien kanssa joko kasvotusten tai etäyhteydellä. Kuulemme näitä käyttökokemuksia ja vinkkejä toimivista ratkaisuista niin oppimisen kuin koulutuksen järjestämisen osalta.

eric-rothermel-FoKO4DpXamQ-unsplash

Uusi vuosi on aluillaan ja se tarkoittaa myös uutta raportointikautta erityisesti ammattilaisorganisaatioissa. Vuoden vaihteessa tehdään suunnitelmia ja tavoitteita tulevalle vuodelle, ja nyt on aika alkaa viedä suunnitelmia toteutukseen. Sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutusta ohjaa laki ja suosituksena on tarjota vähintään 3 päivää koulutusta vuosittain. Innokkaimmat opiskelevat helposti enemmänkin. Esimiehen näkökulmasta tarvitaan kuitenkin keinoja, joilla voidaan varmistaa, että koulutus tavoittaa koko henkilöstön.

Skholen palvelun kautta tähän löytyy helppo ratkaisu. Useat pidempään palveluamme käyttäneet organisaatiot valitsevat vuosittain kurssit, jotka koko henkilöstön tulee vuoden aikana suorittaa. Kun kurssit on valittu, niistä luodaan tehtävät ja suoritus ajastetaan kuluvalle vuodelle, vaikkapa 1. kurssi keväällä, 2. kesällä ja 3. syksyllä.

Työntekijät saavat tiedon tehtävistä Skholen palvelun kautta ja opiskelun edistymistä on helppo seurata tehtävän perusteella. Hyvä vinkki on myös merkitä kalenteriin aika esimerkiksi kuukausittain ja tarkistaa miten työntekijät ovat edistyneet. Näin huomaat helposti, mikäli joku on jäänyt jälkeen tai kuinka moni on jo kurssin suorittanut. Kurssin päätteeksi voit järjestää kokeen, tai reflektoida kurssin oppeja esimerkiksi viikko- tai kuukausipalaverissa. Valmiit kokeet löydät Tehtävät-työkalun kautta.

Koulutussuunnitelma palveluasumisen yksikölle voisi näyttää esimerkiksi tältä:

1.1.-30.4. Muistisairaan kohtaaminen -kurssi

  • 1.2. tarkista tehtävän edistyminen
  • 1.3. tarkista tehtävän edistyminen
  • 1.4. tarkista tehtävän edistyminen

1.5.-31.8. Kuntoutumista edistävä hoitotyö -kurssi

  • 1.6. tarkista tehtävän edistyminen
  • 1.7. tarkista tehtävän edistyminen
  • 1.8. tarkista tehtävän edistyminen

1.9.-15.12. Saattohoito-kurssi

  • 1.10. tarkista tehtävän edistyminen
  • 1.11. tarkista tehtävän edistyminen
  • 1.12. tarkista tehtävän edistyminen

15.12. Kerää raportit suoritteista.

Tehtävien luomiseen ja kalenterimerkintöihin kuluu aikaa yllä kuvaillussa esimerkissä noin 30 min. Kursseja voi toki olla enemmän tai vähemmän riippuen siitä paljonko organisaationne resursoi työaikaa opiskelulle ja mitä muuta koulutusta vuoden aikana tarjotaan. Koulutuksen määrää arvioitaessa voit hyödyntää kurssien yhteydessä mainittua suositeltua opiskeluaikaa.

Vinkkejä Skholen käyttöön opetuksessa löydät kurssista täältä.

Ohjeet Tehtävä -työkalun käyttöön löydät täältä.

-Tuomas Skholelta

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.