Mokaaminen on muotia ja organisaatioita kannustetaan kokeilukulttuuriin. Voiko hoitotyössä mokata? Onko lääkehoidon virhe moka vai lahja?

Taannoin vietettiin kansallista epäonnistumisen päivää (13.10), minkä innoittamana ihmiset tunnustivat omia epäonnistumisiaan myös sosiaalisessa mediassa. Näille mokille sitten yhdessä ja erikseen hihiteltiin ja tunnustajia lohdutettiin ja monesti asia käännettiin positiiviseksi. Mutta tunnustettiinko sellaisia epäonnistumisia, joiden seurauksena tapahtui jotakin peruuttamatonta tai vakavaa? Vai pysyttiinkö turva-alueella, jolloin arjen pikkumokille on helppoa kevyesti nauraa?

Arjen mokailijana olen teatteriharrastuksessani, erityisesti improvisaatioteatterissa, turva-alueellani, koska siellä mokan ajatellaan olevan lahja. Teatterissa tarkkuuden vaatimus on toisenlainen kuin hoitotyössä tai työssäni opettajana, vaikka toki keskittyminen ja muistaminen näyttelijän työssäkin on tärkeää.

Improvisaatioteatterissa moka on lahja ja näin ollen olen tosi lahjakas, nauran minä! Mutta voinko mokata töissä? Ja naurattaisiko se?
Photo by Vladimir Fedotov on Unsplash

Mokaaminen on inhimillistä ja teatterissa hauskaa, mutta entä jos mokaa töissä?

Muistan hoitajaurani ajalta yhden lääkehoitoon liittyvän vakavan mokan, jonka seurauksena potilas olisi voinut jopa kuolla. Tuolloin kiireisessä päivystystyössä en tullut tarkistaneeksi kollegan minulle tuomaa infuusiopussia, kun keskityin itse kanylointiin. Onneksi yksi meistä huomasi virheen jo varhain ja tilanne saatiin nopeasti korjattua. Mutta voi sitä syyllisyyden määrää, jonka voin vieläkin tuntea palatessani muistoihini.

Tuohon aikaan vain joissakin harvoissa paikoissa oli anonyymejä ”mokavihkoja”, mutta systemaattista mokien tai läheltä piti -tilanteiden kirjaamista ei juurikaan harrastettu. Eli elin aikaa ennen HaiProta. Niinpä tuotakaan tapahtumaa ei kirjattu mihinkään. Nykyään ymmärretään ja tiedetään paremmin.

Silloin tällöin opiskelijani kysyvät minulta, voiko työharjoittelussa tai näytössä tehdä lääkehoidon virhettä. Vastaan, että työpaikalla toteutettavassa näytössä lääkehoidon virhettä ei saa tehdä.

Eikö opiskelija siis saa mokata, kun mokasinhan itsekin töissä ja opin kantapään kautta olemaan tarkempi lääkehoidossa?

Opettajana perustelen opiskelijoille, että tietoa hoitotyön menetelmistä ja hoitamisesta tulee hakea aktiivisesti ja tarkkuutta voi harjoitella koulussa sekä työpaikalla. Hoitotyössä työnämme on turvata ihmisen elämä, terveys, hyvinvointi ja turvallisuus. Työpaikoilla oppimisen turvana on työpaikan ohjaaja. Osaamista voi myös hankkia itsenäisesti. Lääkehoidon tietoa ja koulutusta ovat onneksi nykyään helposti saatavilla.  Skholen lääkehoidon ja hoitotyön verkkokursseja voi hyödyntää sekä hoitajaopintojen aikana, että ammattilaisena.

Mokan myöntämisen vaikeus ja helppous

Epäonnistumisen myöntäminen edellyttää kehittynyttä itsetuntoa, kykyä itsetutkiskeluun ja ehkä myös kykyä nauraa itselleen. Aika usein meillä ihmisillä on tarve olla virheettömiä ja selittää mokatkin parhain päin. Olisi merkittävästi vaikeampaa tunnustaa edes itselleen, että ei osaa tai kykene tai, että aina vain ei ole parhaimmillaan.

Psyyken itsesäätelykeinot, defenssimekanismit eli suojautumiskeinot ovat inhimillinen tapa selviytyä mokista ja pettymyksistä, kunnes on tarpeeksi vahva tutkiskelemaan tapahtunutta syvemmin tai oppimaan siitä. Esimerkiksi pelko paljastumisesta käynnistää defenssit. Selittely, tapahtuman merkityksen kieltäminen, projisointi eli toisen syyksi sysääminen, asian torjuminen tai mokan humorisointi jne. on siis inhimillistä toimintaa. Syyllisyydessä rypeminenkään kun ei ole ihmiselle hyväksi.

Pitäisikö mokia tavoitella?

Jos Albert Einstein olisi pelännyt mokaamista, kuinka monta innovaatiota ja oivallusta olisi jäänyt tekemättä? Johtamisen ja organisaatioiden kehittäjät ovatkin jo vuosia hehkuttaneet ketterien kokeilujen ja mokaamisen puolesta.  Mokan myöntäminen nähdään rohkeana tekona ja välttämättömänä yritysten ja organisaatioiden kokeilukulttuurissa. Välillä tuntuu, että mokaamista jotenkin jopa tavoitellaan ja mahdollisiin mokiin johtavat kokeilut nähdään organisaation voimavaraksi.

Mokaamisesta on tullut muotia.

Kuinka hyvin mokaaminen ja kokeilukulttuuri sopivat hoitotyöhön?

Mokasiko Florence Nightingale ja jos mokasi, seurasiko siitä jotakin hyvää? Florence tunnetaan hoitotyön kehittämisen uranuurtajana ja hänen ansiotaan on, että hygienia, erityisesti käsien pesemisen merkitys huomattiin ja otettiin tavaksi. Mutta voiko käsien pesemättömyyttä tuona aikana pitää mokana, koska sen merkitystä ei silloin ymmärretty, toisin kuin nykyään. Kyse ei siis ollut Florencen tai muidenkaan hoitajien mokasta, vaan potilaiden toipumisen havainnoinnista ja korrelaatioiden ihmettelystä, eli tutkimustyöstä, jota Florence teki.

Hoitotyö perustuu yhä enemmän tutkittuun tietoon ja näyttöön sekä hyviksi havaittuihin käytäntöihin.

Lienee päivän selvää, ettei kokeilukulttuuria ja mokaamista tavoitetilana voida ottaa kevyesti käyttöön hoitotyössä. Hoitotyön kokeilut ovat harkittuja ja vähintään jonkinlaiseen riskiarvioon perustuvia.

Loistava esimerkki turvallisesta hoitotyön "ketterästä kehittämisestä" oli kokeilu, jossa hoivakodin asiakkaita ryhdyttiin aktiivisesti muistuttamaan vessakäynneistä. Muistuttamisen seurauksena säästettiin valtava määrä vaippoja ja hoitajien työaikaa. Toisaalta jos kokeilu ei olisi onnistunut, siitä ei olisi seurannut mitään vakavaa tai peruuttamatonta.

Hoitotyössä mokaamisella voi olla vakavia ja peruuttamattomia seurauksia

Mokien tunnustamisessa ja kirjaamisessa ollaan kehitytty. Me esimerkiksi tiedämme, että joka viidennessä lääkitystapahtumassa tapahtuu virheitä. Ilman mokien tunnustamiskulttuuria ja ilmoittamiskäytäntöjä tätä tietoa ei olisi käytössämme.

Ilmoittamiskäytäntöjen, kuten HaiPro - ilmoitusten perusteella hoitotyötä, hoitotyön toimintamalleja ja hoitokäytäntöjä  voidaan kehittää ja henkilöstöä kouluttaa, jotta virheetkin tulevaisuudessa vältettäisiin. Mokan tunnustamisesta hyötyvät siis kaikki. Mutta ehkä hoitotyö ei edelleenkään ole se ympäristö, jossa mokia tulisi tavoitella. Tietotyöhön, liiketalouteen tai vastaaviin organisaatioihin soveltuvia kehittämisen ja johtamisen totuuksia ei siis voida sellaisenaan tuoda sosiaali- ja terveysalalle. Joskin voimme varmastikin joitakin ajatuksia hyödyntää.

Millaisia kokeiluja ja mokia hoitaja voi sinun mielestäsi tehdä? Onko moka lahja vai heikkous?

Katri Thurman on pulppuvan pirskahteleva, luova ja innostuva ekstrovertti sekä multitaskaaja-ajattelija. Katri on terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja, tietokirjailija ja tuleva työnohjaa. Katri harrastaa vapaa-ajallaan opintojen ja muun lisäksi teatteria, josta hän saa eväitä opetustyöhön. Katri on kiinnostunut hoitotyön ja pedagogiikan ajankohtaisuuksista, digitalisaatiosta, työhyvinvoinnista, vuorovaikutuksesta ja etiikasta sekä arvoista ja näitä hän pohtii blogissaan.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole
Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.
Kokeile Skholea kaksi viikkoa ilmaiseksi!