3 vinkkiä kehityskeskusteluun - näin teet turhasta höpinästä tarpeellista

Mä olen valmistautumassa tässä työpaikassa kahdeksanteen kehityskeskusteluun. Mä en oo oikein saanut keskusteluista irti suurempia. Ja voin syyttää siitä suurilta osin itseäni. En ole valmistautunut niihin täysillä. Olen kokenut keskustelut välillä saman toistoksi ja miettinyt voinko olla täysin rehellinen? Käytetäänkö sanomaani joskus minua vastaan? Johtaako sanomani haluamaani muutoksiin? Kannattaako tähän käyttää aikaa?

amy-hirschi-JaoVGh5aJ3E-unsplash-1

Tänä vuonna päätin, että kaikki on toisin. Mä valmistaudun kunnolla, sanon mitä oikeasti ajattelen, pyydän ja annan rehellistä palautetta ja paneudun asiaan kehityskeskustelua kunnioittavalla tavalla. Mulla on onneksi sellainen tilanne, että voin ottaa esiin kehityskeskustelussa läpikäytäviä asioita oman esimiehen kanssa mikä päivä tahansa, joten järisyttävän isoja yllätyksiä ei tuu kummankaan osapuolen osalta varmaankaan esiin. Tähän keräämäni kehityskeskusteluvinkit ovat sekä työntekijän, että esimiehen kannalta minusta merkittäviä.

Häiriöt minimiin

Tämä on tärkeä juttu. Ei ole mitään niin inhottavaa, kuin se, että esimies tai työntekijä vastaa puheluihin kesken keskustelun, tai joku käy ovella kysymässä jotain ("Anteeksi, teillä on tämä juttu, mutta saanko siitä huolimatta kysyä jotain...?") tai joku muu vastaava asia häiritsee keskustelua. Kuuntele tarkasti, mitä toisella osapuolella on sanottavaa, katso silmiin, oo läsnä, keskity. Älä anna ajatuksesi harhailla.

Valitse keskustelupaikaksi rauhallinen tila jossa voi tehdä muistiinpanoja ja puhua luottamuksellisesti ulkopuolisten kuulematta. Valitse keskustelun ajaksi se, milloin olet parhaimmillasi. Juokseeko ajatus aamulla vai iltapäivällä paremmin? On toista osapuolta kunnioittavaa kun hänestä tuntuu, että annat keskustelulle kaikkesi. Se hyödyttää itseäsikin.

Valmistaudu hyvin

Valmistaudu keskusteluun käymällä edelliset keskustelut läpi. Muistele mitä oot puhunut, mitä toivonut, mitä tavoitteita asettanut. Älä tyydy " Ihan kivasti menee" " En mä oikein tiedä " - lauseisiin. Pohdi perusteluita tavoitteiden saavuttamiselle tai sille miksi ne jäi saavuttamatta. Funtsi myös haluasi kehittyä, ja asioita missä sinun pitää vielä parantaa. Mieti myös miten työnantajasi voisi sparrata sinua paremmin ja sano se sitten rohkeasti ääneen. Ajattele myös etukäteen sitä, minkälaista palautetta haluat antaa esimiehellesi ja työnantajallesi.

Valmistaudu myös siihen, että keskustelussa voi syntyä eri näkemyksiä. Ota ne rikkautena. Työntekijänä pohdi työtäsi monesta näkökulmasta ja rohkaistu ottamaan työtäsi haittaavia tekijöitä esiin. Ja jos sinusta tuntuu, joko työntekijänä tai esimiehenä, että toinen osapuoli ei ole valmistautunut keskustelun koittaessa kehityskeskusteluun asianmukaisesti, puhalla peli poikki ja sovi keskustelulle uusi aika. Molempien aika on liian arvokasta tuhlattavaksi sitä turhaan höpinään.

Seuranta kuntoon

Vaadi seurantaa. Älä enää ajattele, että onneksi vasta vuoden päästä on seuraava keskustelu. Keskustelussa asetettuihin tavoitteisiin pääsee varmasti paremmin, kun niistä puhutaan vuoden aikana, tehdään tarvittavia toimenpiteitä ja seurataan tilannetta. Sovi pomosi / työntekijäsi kanssa valmiiksi seuraava palaveri vaikka 2 kk päähän, missä tsekataan tilanne. Tämä tapa saa varmasti työhön sitoutumisen paremmalle tasolle sekä luo tunnetta välittämisestä ja siitä, että keskustella on ollut merkitystä.

cytonn-photography-n95VMLxqM2I-unsplash

Ootko sä käynyt hoitoalan hommissa kehityskeskusteluja? Mitä sinä olet mieltä? Onko käymäsi keskustelu ollut työtäsi ja osaamistasi edistävää, vai onko sinusta tuntunut siltä, että keskustelu on yhtä tyhjän kanssa? Koetko sinä kehityskeskustelun välttämättömänä pahana vai ootko saanut siitä paljon irti?

Keskustelemisiin
Outi

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.