Saitko opiskelupaikan? 5 vinkkiä ammattikorkeakouluopintojen alkuun

Onneksi olkoon, olet saanut opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta! Opintojen alku herättää monenlaisia kysymyksiä: onko opiskelu vaikeaa, sujahdanko ketterästi uuteen porukkaan, mitä jos opinnot eivät sujukaan? Tähän blogikirjoitukseen on koottu vinkit opintojen alkuun sinulle, joka aloitat syksyllä sosiaali- ja terveysalan opinnot.
skholekuva-3

Ihan ensimmäisenä (listan ulkopuolelta) ja oikeastaan tärkeimpänä asiana on muistettava onnitella itseään opiskelupaikasta. Se on saavutus, josta pitää olla ylpeä ja iloinen. Muista myös levätä. Ennen opintojen alkua on ensisijaisen tärkeää, että vietät rentouttavan kesäloman – syksy lähtee käyntiin mukavasti, kun akut on ladattu. Viimeistään elokuun alussa kannattaa kuitenkin jo hieman orientoitua tulevaan syksyyn. Mitä hankintoja tarvitsee tehdä ennen opintoja? Minne suunnata ensimmäisenä opiskelupäivänä? Mikä minusta tulee isona?

1. Nauti kaikesta uudesta ja jännittävästä!

Opintojen alku saattaa jännittää. Jännitämme usein sellaisia asioita, joista emme tiedä tai joita emme voi ennakoida. Useat uudet opiskelijat pohtivat muun muassa uudessa yhteisössä, uusien ihmisten parissa toimimista sekä sitä, millaista sosiaali- ja terveysalan opiskelu sitten ihan oikeasti on. Oma alavalintakin voi mietityttää kaiken uuden keskellä.

Kannattaa muistaa, että kaikki ovat samalla viivalla ja kaikkia jännittää. Ammattikorkeakouluissa uusien opiskelijoiden vastaanotto on valmisteltu hyvin – jo ensimmäisenä päivänä vastassa ovat opettajat, kurssikaverit ja jo muutamia vuosia opiskelleet opiskelijatuutorit. Kysy rohkeasti mieltäsi askarruttavista asioista! Uskalla nauttia myös jännityksestä ja siitä, että kaikki ympärilläsi on ihan uutta.

2. Valmistaudu opiskelemaan

Vaikka uusi opiskelijaelämä saattaa alussa viedä energiaa ja keskittymiskyvyn, on hyvä valmistautua myös itse korkeakouluopiskeluun. Opintojen alussa voi tuntua, että opeteltavaa asiaa on yhtäkkiä paljon ja huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Ammattikorkeakoulussa opinnoissa myös edetään melko nopeaan tahtiin: kun ennen opiskeltavaa on saattanut olla kussakin oppiaineessa yksi kirja lukuvuodessa, nyt yhden opintojakson yhteen tenttiin saattaa joutua lukemaan kolme monisatasivuista kirjaa. Englanniksi.

Ei kannata kuitenkaan hätääntyä! Valmistaudu suunnittelemaan opintojasi ja käytä aikaasi aktiiviseen työskentelyyn sekä opiskeluryhmässä että itsenäisesti. Näin löydät itsellesi sopivan opiskelutavan ja –rytmin, jolla pääset etenemään opinnoissasi sujuvasti.

3. Valmistaudu itseohjautuvuuteen ja itsenäiseen työskentelyyn

Omatoimisuus ja itseohjautuvuus ovat kaiken perusta ammattikorkeakouluopinnoissa. Vastuu omasta oppimisesta on omissa käsissä. Alkuun tämä voi tuntua kuormittavalta, mutta toisaalta luo motivaatiota ja halua oppia uutta. Opinnoista tulee huomattavasti mielenkiintoisempi kokonaisuus, kun otat ohjat käsiisi jo opintojen alkumetreillä! Itseohjautuvuus ja itsenäinen työskentely edesauttavat myös omien mielenkiinnon kohteiden havaitsemista ja ehkä sitäkin, mitä tulevaisuudessa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena haluaisit tehdä.

Itsenäisen työskentelyn hetkinä kannattaa myös muistaa ryhmän voima – kokoamalla pienen opintoringin isommasta opiskelijaryhmästä voitte oppia yhdessä hankaliksikin koettuja kokonaisuuksia (kuten anatomiaa ja fysiologiaa tai lääkelaskuja).

4. Sopeudu monimuotoisuuteen

Opiskelu monissa ammattikorkeakouluissa on monimuotoista ja perustuu innovaatiopedagogiikkaan. Pääset oppimaan perinteisesti luennoilla, tekemään ryhmätöitä, etsimään ja hyväksikäyttämään uusinta tietoa itsenäisissä kirjallisissa töissä sekä harjoittelemaan oppimaasi käytännön hoito- tai sosiaalialan työkentille. Tuot myös omia kokemuksiasi ja tietoasi koulun ja opiskeluyhteisön käyttöön.

Yksikään opiskelutapa ei yksinään tuo tarvittavaa tietotaito-määrää, vaan monimuotoisuutta tarvitaan koko opintojen ajan.

Vaikka et ryhmätyöntekijäksi olisikaan itseäsi psykologin haastattelussa luokitellut, joudut sitä harjoittelemaan opintojesi aikana säännöllisesti! Verkossa tapahtuva oppiminen kannattaa myös ”ottaa tosissaan”, sillä osa opinnoista on verkko-opintoja, ja päivittäisessä opiskelussa ja oppimisen tukena hyödynnetään verkkopohjaisia ohjelmia, joissa jokainen opintojakso on oma kokonaisuutensa ja johon kaikki informaatio ko. opintojaksosta kirjataan. Verkko-oppimisalustoja kannattaakin harjoitella ja käyttää aktiivisti heti opintojen alusta lähtien.

5. Opi hyödyntämään opettajien erilaisuus

Ammattikorkeakoulussa sinua opettavat monet opettajat. Kullakin opintojaksolla saatat tavata uuden opettajapersoonan, jolla on omat tapansa olla, toimia ja opettaa. Opettajilla on myös erilaiset opetusmateriaalit ja he jopa vaativat täysin eri asioita. Tämä saattaa tuntua aluksi raskaalta, mutta kun opit hyödyntämään omissa opinnoissasi tätä erilaisuutta, huomaat, että se voikin olla etu. "Muista, että opettajakin on vain ihminen", annetaan opiskelijoille usein neuvoksi. Ja siihen minäkin päätän tämän listaukseni.

Ammattikorkeakouluopiskelu edellyttää näiden viiden vinkin lisäksi huomion kiinnittämistä myös moniin muihin seikkoihin.

Tullakseen menestyksekkääksi opiskelijaksi tarvitaan ainakin tavoitteellisuutta, motivaatiota, suunnittelutaitoa, hyviä opiskelutapoja, itsekuria, tietoa oppimisesta, myönteisyyttä, itseluottamusta ja joskus jopa hyvää fyysistä kuntoa.

Vaikka lista on aikamoinen, tarjoaa päämäärätietoinen ammattikorkeakouluopiskelu erinomaisen harjoittelukentän erilaisten opiskelu- ja elämäntaitojen kehittymiselle. Asiantuntijaksi valmistuva opiskelija varmistaa monipuoliset työkalut työelämän vaativiin ja vaihteleviin tilanteisiin. Onnea ja intoa opiskeluun!

Tarttumapinnoilla
Minna

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.