Koronavirus – 9 tärkeää asiaa, joista puhutaan liian vähän

Koronaviruksesta käytävä julkinen keskustelu keskittyy usein vain tiettyihin asioihin. Listasin yhdeksän asiaa, joista koronaviruspandemian aikana tulisi puhua enemmän. Osasta niistä vaietaan helposti. Pohdin, pitäisikö niistä puhua enemmän vai ei.

1. Virus leviää myös silmien sidekalvojen kautta

Totta on, että koronavirus leviää pisaratartuntana ylähengitysteiden limakalvoille suun ja nenän kautta. Mutta se leviää myös silmien sidekalvojen kautta. Siitä syystä pelkkä hanskojen ja hengityssuojaimen vaatiminen ja käyttö on puutteellista suojautumista virustartunnan hidastamiseksi. Harva maallikko osaa edes pukea ja riisua hengityssuojan ja suojakäsineet oikein levittämättä virusta. Siitä syystä riittävän välimatkan pitäminen muihin on tärkeää.

2. Stressi koronavirustuliaisesta kotiin

Kotioven avaaminen tuntuu raskaalta tietäen, että voi tartuttaa koronaviruksen läheisiinsä töistä. Hengenvaara nousee erityisesti mieleen, kun itse ja/tai läheinen kuuluu koronaviruksen riskiryhmään. Toinen vaihtoehto on muuttaa pois läheisten luota tai joutua olemaan heistä erossa, jotta voi hoitaa työnsä.

Yksinäisyys eristyksessä rankan työn vastapainona ei ole sekään helppo valinta. Stressistä on vaikea puhua ääneen, koska niin moni on saanut potkut töistä. Pitäisi olla kiitollinen, että saa tehdä työtä koronaviruksen tartuntariskistä huolimatta.

3. Misinformaation levittäminen voi olla tappavampaa kuin koronavirus

Misinformaatio eli haitallisen tai väärän informaation ja agendan levittäminen verkossa ja suljetuissa keskusteluryhmissä on haitallista. Se voi olla tappavampi pandemia, kuin itse koronavirus.

Esimerkiksi kuuma vesi, inkivääri, valkosipuli tai jodatulla povidonilla kurlaaminen eivät vaikuta parantavasti koronavirukseen. Jatkuvasti muuttuvassa tilanteessa tarvitaan luottoa osaavien ammattilaisten sanaan, asiallisiin verkkosivuihin ja hallituksen toimintaan. Harhaan johtavaa tietoa ei tule levittää eteenpäin.

4. Kansalaisten lintsaaminen heikentää terveydenhuollon toimintaa

Olemme puhuneet kotiväkivaltatilanteista poikkeusolojen aikana. Hyvä niin, koska se on tärkeää. Valitettavasti olemme puhuneet paljon vähemmän siitä, kuinka moni lintsaa koronavirustartuntojen hidastamisen vuoksi annetuista virallisista määräyksistä ja ohjeista.

Laumakäytöksestä riippuu se, kuinka rankaksi työ terveydenhuollossa muuttuu, miten laitoshoitopaikat avuntarvitsijoille riittävät ja milloin pääsemme palaamaan takaisin perusarkeen. Nyt tulisi juhlia sitä, miten todellinen koronaviruspandemian sankari ei ole poikkeusolojen työntekijä. Se on jokainen, joka yhdessä malttaa mielensä kuukausia ja pysyy mahdollisimman tiiviisti kotona välttäen fyysisiä ihmiskontakteja ja noudattaa viranomaisohjeita.

5. Virheellinen signaali nuorille

Olemme painottaneet aivan oikein, että keskitymme ensisijaisesti suojelemaan ikääntyneitä ja haavoittuvia henkilöitä. Samaan aikaan se voi antaa virheellisen signaalin nuorille, jotka ajattelevat usein olevansa voittamattomia ja haavoittumattomia. On hyvä muistaa, ettei virustartunta katso ikää, vaikka riski olisi matalampi. Myös nuorten jaksamisesta, tulevaisuuden peloista ja jälleenrakennuskauden keventämisestä on puhuttu varsin vähän.

6. Mielenterveyden häiriöiden valtava lisääntyminen

Kaikki poikkeus- ja kriisiolot kasvattavat inhimillistä hätää ja koettelevat mielenterveyttä. Olemme puhuneet vielä varsin varovaisesti mielenterveyden häiriöiden ja sairauksien räjähdysmäisestä kasvusta. Mielenterveyspalveluiden toimivuuden ja tarjonnan merkitys korostuu yhteiskunnassa ensisokista lähtien vuosikymmeniksi eteenpäin.

Jotain liikehdintää on ollut havaittavissa esimerkiksi poikkeusajan henkilökunnan myötätunto- ja työuupumuksen, sijaistraumatisoitumisen ja posttraumaattisen stressihäiriön ehkäisemisessä ja etähoitojen kehittämisessä. Se on tärkeää työtä, koska hoitajan sairastuttua potilaita on kaksi. Yksikään ammattinimike ei suojaa ihmistä mielenterveyden ongelmilta. Aiempaa tärkeämpää olisi pohtia vaikkapa sitä, miten töistä palautuminen vallitsevassa tilanteessa onnistuu.

7. Miltä tuntuu ottaa kuolemanriski?

Miltä aidosti tuntuu ottaa riski, että itse tai kollega voi kuolla töistä saamaansa virustartuntaan? Työperäiset sairaudet ja rutiininomainen työ ovat tuttuja asioita ainakin hoitajan hommissa. Tällä kertaa kyseessä on uusi virus, josta tiedetään vielä vähän. Sairauteen ei ole vielä lääkkeitä tai rokotusta, jolla itseään voisi suojata. Myös suojavälineistä on ollut pulaa ja ennestään tiedämme, miten hoitajapulassa potilaiden kuolleisuus kasvaa. Muista maista kantautuvat poikkeusajan henkilökunnan kuolin luvut ja ruumiskasat ahdistavat. Miten kuolemanahdistusta voi vähentää?

8. Miten sote-palvelut kestävät COVID-19-pandemian jälkeen?

Sote-palveluja tehtiin jo ennen koronaviruspandemiaa jatkuvissa säästötalkoissa, vajailla resursseilla, ajoittaisessa henkilökuntapulassa ja haamuhoitajilla. Muun yhteiskunnan palatessa perusarkeen, sote-palveluissa työ vasta alkaa. Syynä on, että paljon tutkimuksia, hoitoja ja operaatioita on siirretty pandemian jaloista odottamaan syrjään. Mitä tapahtuu, kun tämä joukko palaa palvelujonoihin entistä sairaampana? Tarvitsemme tuntuvasti lisää henkilökuntaa ja muita resursseja poikkeusoloja seuraavan taloudellisen laman aikana. Mutta kuinka moni hoitaja tekee hoitotyötä vielä tulevaisuudessa?

9. Koko poikkeusolojen henkilökunnan arvostus

Julkisuudessa puhutaan paljon hoitajista ja lääkäreistä sankareina. Todellisuudessa poikkeusolojen henkilökuntaan kuuluu paljon erilaisia ammattiryhmiä ja töitä tehdään tiimeissä. Pelkästään sairaalassa lista elintärkeistä ammattilaisista on pitkä, kuten laitoshuoltajat, osastosihteerit, sairaalavartijat, bioanalyytikot, kuljettajat ja keittiöhenkilökunta. Heidän arvokasta työtään tulisi nostaa paljon enemmän julkisissa kiitoksissa esiin. Usein huonosti arvostetuista, palkatuista ja huomatuista ammattilaisista on noussut poikkeusoloissa ratkaisevan tärkeitä ihmisiä.

Mikä asia listalta mielestäsi puuttuu?

Lue myös: Tiedätkö, milloin voin sairaanhoitajana rikkoa salassapitovelvollisuuteni?