Törmäyskurssilta työkaverin ymmärtämiseen
Miten sujuu eri sukupolvien edustajista koostuvan hoitoalan työyhteisön arki?
Olettamuksia ja ennakkoluuloja
Työyhteisössä monen ikäisten ihmisten menestyksekäs yhteistyö edellyttää halua ymmärtää toisen tapaa toimia ja esittää ajatuksia (Rasila & Pitkonen 2010). Yleistäminen on inhimillistä, mutta kehnoimmillaan ennakkoluuloja ruokkivaa, vahingollista ja syrjivää.
Yleistämisestä puhuttaessa viime vuosikymmenen alkupuolen sairaanhoitajaopiskelija-ajoilta on jäänyt mieleen kommentit eri tutkintonimikkeiden paremmuudesta. Lyhenteestä ”AMK” kuuli silloin myös vähemmän mairittelevia tulkintoja – niitä muistellessa kollegiaalisuus ei ole ensimmäinen mieleen tuleva sana. Keskustelu eri aikakausien minkä tahansa tutkinnon paremmuudesta – tai oletetusta huonommuudesta – on sinänsä myös täysin tarpeetonta. Eri aika - eri tutkinto.
Kalenteri-ikä ja asenneikä ovat kaksi eri asiaa
Työkaverien ikään liitetään helposti olettamuksia ja ennakkokäsityksiä. Jonkun ikäiset ihmiset mielletään helposti saman kaltaisemmiksi, kuin mitä nämä todellisuudessa ovat (Lundell ym. 2011). Omien ennakkokäsitysten muuttaminen ja niistä luopuminen vaatii työtä (Rasila & Pitkonen 2010) ja tahtoa. Vilpitön halu ymmärtää toista edesauttaa luottamuksen rakentumista ja sujuvoittaa yhteistyötä. Se myös lisää kaikkien osapuolten työhyvinvointia. Ihmisen kalenteri-ikä ja asenneikä ovat kaksi eri asiaa.
Uusien asioiden oppiminen ei ole iästä kiinni
Eri ikäisillä on lähtökohtaisesti erilaisia vahvuuksia. Tällä hetkellä varttuneimmat työelämässä aktiivisesti mukana olevat hoitajat ovat syntyneet 1950-lvun puolivälin tuntumassa. Y-sukupolven, eli vuosien 1980 – 1990 välillä syntyneille (Järvensivu ym. 2014) hoitajille ohjelmistot ja tietotekniikka on olleet arkea siitä lähtien, kun he istuivat babysitterissä. Paljon työelämää nähneen vahvuuksiin taas kuuluu kyky valikoida merkityksellinen tieto (Ilmarinen 2005), sekä kyky yhdistää uutta asiaa jo olemassa olevaan tietoperustaan.
Oman ammattitaidon ja tietojen jatkuvan päivittämisen vaade koskee kaikenikäisiä ja kaikissa työuran vaiheissa olevia hoitotyön ammattilaisia. Vasta alalle tulleen hoitajan ja konkarihoitajan yhteistyö on parhaimmillaan hedelmällistä ja molempien ammatillista osaamista rikastuttavaa. Nuorempi hyötyy kaiken kokeneen hoitotyön konkarin arvokkaasta hiljaisesta tiedosta siinä missä nuoremman tuoreemmat tiedot siirtyvät luontevasti vanhemmalle. (Ilmarinen 2005).
Kuva Pixabay
Menneisyyteen jämähtäminen on turvallista
Muutos tarkoittaa luopumista ja uutta mahdollisuutta. Muutosvastarinnan taustalla voi olla esimerkiksi pelko statuksen menettämisestä (Lundell ym. 2011). Tai pelko siitä, ettei kykene oppimaan uutta tarpeeksi ripeäasti ja että putoaa kokonaan kärryiltä. Jämähtäminen menneisyyteen ja aikanaan perusteltujen, mutta työyhteisön nykyisen toiminnan kannalta tarpeettomien, eli defensiivisten rutiinien ylläpitäminen (Aro 2018) voi olla myös vallankäyttöä.
Lundell ym. mukaan (2011) muutosvastarinnan takana voi olla myös pitkän työuran myötä syntynyttä suhteellisuudentajua ja tervettä kriittisyyttä. Myös sillä on merkitystä, miten on selvinnyt aikaisemmista omalle kohdalle osuneista muutoksista.
Työyhteisön roolit voivat mennä uusiksi
Öljykriisin sukupolvi, eli vuosina 1955 – 1964 syntyneet (Järvensivu ym. 2014) ovat ehtineet kokeneet työuran aikana monenlaisia muutoksia. Tietotekniikan nopealla kehittymisellä on ollut tämän sukupolven työvuosien kuluessa vaikutuksia siihen, millä alalla tarvitaan työntekijöitä ja millä työvoiman tarve vähenee. Kaiken nähneelle ja kokeneelle hoitotyön ammattilaiselle esimerkiksi uuden ohjelmiston käyttöönotto saattaa olla hämmentävä tapahtuma. Ei ole välttämättä mieltä ylentävää havaita, että työyhteisön roolit ovat yhtäkkiä kääntyneet päälaelleen. Työiältään paljon nuorempi kollega, tai alan opiskelija omaksuu uuden järjestelmän käytön tuossa tuokiossa, mutta itse on vasta aloittelija.
Työaikajoustoja myös varttuneemmille
Etenkin yli 55-vuotiaisiin liitetään käsityksiä erinäisistä syistä tapahtuvasta työkyvyn heikkenemisestä ja työssäjaksamiseen liittyvistä haasteista. Ilmarisen (2005) mukaan todellinen syy saattaa johtua huonosti organisoidusta ja väärin mitoitetusta työstä. Tänä päivänä on onneksi alettu kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että myös varttuneempaa hoitajaa voi työvuoron jälkeen odottaa yksityiselämän puolella toinen hoidettava, ”toinen työvuoro”. Ikääntynyttä omaistaan hoitava, varttuneempi hoitotyön ammattilainen tarvitsee työaikajoustojen mahdollisuutta siinä missä kuin pienten lasten vanhemmat.