Salassapito ja tietosuoja ovat sosiaali- ja terveydenhuollon perusasia. Haavoittiko tietomurto vakavasti luottamusta, vai oliko vain opettavainen moka?

Terapiaa tarjoavan yrityksen asiakastietoihin kohdistunut tietomurto ja tiedoilla kiristäminen on kuohuttanut laajasti. Useat tahot ovat lähteneet vastaiskuun rikollisen uhkailuja ja paljastuksia vastaan ja rikoksen uhreille on tarjolla tukea. Empatiaa rikoksen uhreja kohtaan on osoitettu valtavasti.

Miten voimme luottaa siihen, että tietomme pysyvät turvassa ja se mitä meistä kirjataan, on tarpeellista ja asiallista?

Luottamus sosiaali- ja terveysalan tietosuojaan on nyt monen mielestä vakavasti haavoittunut. Miten saavuttaa menetetty luottamus takaisin?

Sosiaali- ja terveydenhuollossa hoitokäyntien ja hoidon kirjaaminen on osa perustyötä

Useat lait ja säädökset määrittävät, mitä pitää ja saa kirjata, miten pitää kirjata ja mihin pitää kirjata. Kirjaamista ja salassapidon sekä tietosuojan periaatteita opetetaan kaikille sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja myös Skholella on oivallinen kurssi aiheesta.

Terveydenhuollossa systemaattista hoidon kirjaamista on toteutettu jo historian alkuhavinoista lähtien. Kirjaamisen ja hoidon suunnittelun taustalla oleva hoitotyön prosessi on juurrutettu hoitajien toimintaan. Minäkin opetan edelleen hoitotyön prosessia tuleville hoitajille, joskin Suomalaisella hoitotyön luokituksella (FinCC) höystettynä. Laki siis edellyttää kirjaamista ja hoidon kuvaamista. Kirjaukset ovat myös potilaan oikeus ja laadukkaan hoidon mittari.

Olen aloittanut hoitajaurani siihen aikaan, kun digitalisaatio oli vasta lapsenkengissä ja näin ollen olen nähnyt ja elänyt kirjaamisen kehityksen.  Olen urani aikana luottanut sähköisien tietojärjestelmien turvallisuuteen ja kokenut ne jopa aiempaa paperiarkistointia turvallisemmaksi.

Ennen kirjattiin papereihin ja joskus hassuinkin lyhentein

Joskus kerron opiskelijoilleni ajasta ennen tietokoneita, kuten sen, että oman hoitajaurani alkumetreillä oli ihmisten kaikki hoito taltioitu valtavien paksuja potilaskansioiden sisään paperisena. Kerron myös nauraen, kuinka hoitosuunnitelmissa oli minulle ja opiskelijakollegoilleni tuntemattomia kryptisiä lyhenteitä. Ja sen, kuinka kukaan meistä opiskelijoista ei halunnut vaikuttaa tyhmältä, joten viivyttelimme pitkään, ennen kuin rohkaistuimme kysymään.

Meille selvisi, että "Ei Erik" tarkoitti ”Ei erikoista”, mikä oli lähestulkoon ainoa merkintä aamuraportilla. Kyse ei siis ollut kenestäkään Erikistä, jota olisi odotettu käymään. Meille selvisi myös, että "Kollapeeraa" tarkoitti pyörtymistä, mikä oli erään kirurgian osaston ihan omaa slangia.

Nykyään moisia lyhenteitä ei suositella käytettävän ja kirjaaminen muutenkin on valtavasti kehittynyt. Salassapitokaan ei ole uusi asia, vaan sitä painotettiin ennenkin. Kaikki muistilaputkin piti tuhota niin pieneksi silpuksi kuin mahdollista. Minkään näköisiä lippu lappusia ei saanut kuljettaa ulos yksiköistä. Silti tarinat kertovat niitä löytyneen esimerkiksi bussipysäkeiltä. Vastaavia tarinoita kuulee edelleen.

Sähköinen kirjaaminen ja potilastietojärjestelmät

Sähköisen kirjaamisen yleistyttyä 90-luvulta lähtien systemaattinen kirjaaminen ja rakenteinen kirjaaminen laajeni myös sosiaalihuoltoon, kun muun muassa hoivatyö kotisairaanhoidon ohella siirtyi sosiaalialan toiminnaksi 2000 luvulla. Digitalisaation myötä kehitettiin erilaisia potilastietojärjestelmiä ja hoitajakin pääsivät pikkuhiljaa eroon ”hiirikammostaan”.

Nykyään lähes kaikki sähköisesti kirjattu tieto siirtyy Kanta-palveluun, jolloin myös potilas itse näkee omat kirjauksensa Omakannasta ja saa päättää kuka tietoja saa katsoa. Papereita ei enää pyöritellä. On kuitenkin vieläkin niitäkin toimijoita, jotka kirjaavat kynällä paperille. Samat säännöt koskevat kuitenkin kaikki sosiaali- ja terveysalan toimijoita riippumatta siitä, mihin tai miten kirjaavat.  Kirjattavan tiedon pitää olla asiallista ja asiakaslähtöistä sekä turvassa.

Tietosuoja ja salassapito on sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden ja toimijoiden vastuulla

Kukin hoitotyöhön osallistuva kantaa vastuun salassapidosta ja tietosuojasta. Kaikkien tulevien hoitajienkin pitää jo opintojen alussa ymmärtää, että asiakkaiden ja potilaiden asioista ei lörpötellä ja tietojärjestelmiä käytetään vastuullisesti.

Tietosuoja ja salassapito ovat perusasioita, jota kunkin sosiaali- ja terveysalan toimijan tulee noudattaa.

Vieläkin suurempi vastuu tulisi olla mielestäni niillä, jotka ovat vastuussa tiedon säilyttämisestä. Vaikka silloin tällöin ennenkin on paljastunut huolimatonta potilastietojen käsittelyä ja esimerkiksi potilaskansioita on jätetty varomattomasti saataville, kyse on ollut vahingosta ja ajattelemattomuudesta. Näissä tilanteissa ei kukaan ole kuitenkaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja varastanut koko arkistoa kiristääkseen asiakkaita. Tai tällaista tilannetta en muista koskaan kuulleeni.

Aika ajoin on myös paljastunut, että yksittäinen toimija on käynyt sellaisienkin asiakkaiden tietoja kurkkimassa, joihin hänellä ei ole oikeutta. Nämä asiattomat potilastietojen kurkkimiset ovat nykyään helposti selvitettävissä, sillä jokainen käynti sähköisissä asiakirjoissa jättää merkin järjestelmään.

Valitettavasti yhtä yksinkertainen rikos näin maallikkona tuntuu olevan kokonaisen asiakas ja potilastietokannan varastaminen. Sähköisesti tieto on hakkereiden käsissä hyvinkin nopeasti. Yksittäinen terveydenhuollon toimija on tällöin keinoton ja samalla tavoin uhri ”kirjatun työnsä varastamisesta” kuin asiakkaat ja potilaat.

Entä kun luottamus systeemiin menee?  

Luottamus on iso asia ja ajattelen, että kun se menetetään, tulisi saada monin verroin myönteisiä kokemuksia tilalle, että se palautuu. Mitä nämä myönteiset kokemukset sitten voisivat olla? Lupaukset eivät saata nyt riittää, vai riittäisivätkö?

Taannoin kirjoitin blogin mokaamisesta. Oliko tämäkin vain jonkin tahon moka, josta opimme vai onko luottamus syvemmin menetetty? Luotatko sinä tietojärjestelmiin? Mitä sinun mielestäsi pitäisi tapahtua, että asiakkaiden ja sosiaali- terveysalan toimijoiden luottamus järjestelmiin palautuisi?

Katri Thurman on pulppuvan pirskahteleva, luova ja innostuva ekstrovertti sekä multitaskaaja-ajattelija. Katri on terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja, tietokirjailija ja tuleva työnohjaa. Katri harrastaa vapaa-ajallaan opintojen ja muun lisäksi teatteria, josta hän saa eväitä opetustyöhön. Katri on kiinnostunut hoitotyön ja pedagogiikan ajankohtaisuuksista, digitalisaatiosta, työhyvinvoinnista, vuorovaikutuksesta ja etiikasta sekä arvoista ja näitä hän pohtii blogissaan.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole
Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.
Kokeile Skholea kaksi viikkoa ilmaiseksi!