Tämän päivän puna on huomisen bruna?

Tänä vuonna meillä Suomessa on ollut hyvin poikkeukselliset sääolot, kun talvipakkasista siirryttiin lähes suoraan hellelukemiin ja auringonpaisteeseen. Suomen kesähän on tunnetusti varsin sateinen ja vähäluminen, joten siinä mielessä on ymmärrettävää, että tällaisina aikoina ihmiset kaivautuvat koloistaan paistattelemaan päivää entistä useammin.

Erityisesti lenkkeillessä huomaan kiinnittäväni huomiota siihen kuinka puistot ja rannat täyttyvät puolipukeisista ihmisistä, jotka saattavat imeä aurinkoenergiaa itseensä tuntitolkulla. Tiedän myös, että monet - erityisesti nuoret – välttelevät aurinkovoiteen käyttöä tarkoituksella saadakseen syvemmän rusketuksen nopeammin ja helpommin. Pahimmillaan ihmiset voitelevat ihonsa öljyllä tehostaakseen ruskettumista. Nopeampi, helpompi, vahingollisempi - enkä nyt puhu laihdutukseen liitetyistä pussikeittodieteistä, vaan puhun nyt auringonotosta ja siitä, millaista tuhoa sillä voi saada aikaan.

Blogikuva4

Auringonpaiste - kaunis mutta kavala

Omasta mielestäni kevyt rusketus näyttää kauniilta – siitä ei pääse yli eikä ympäri. Olin yläasteikäinen, kun lähdin tavoitteellisesti metsästämään tuota rusketusta, eli lähdin ystävieni kanssa rannalle auringolta suojautumatta. Vanhempieni iloksi otin kyllä joka kerta aurinkovoidepullon mukaani, mutta aika harvoin muistan sitä käyttäneeni. Ajattelin, että rusketus tulee nopeammin ja kestää kauemmin, kun auringon säteet pääsevät porautumaan ilman esteitä suoraan ihooni. Ei liene yllättävää, että ruskettumisen sijaan ihoni paloi, kipeytyi ja kuoriutui.

Olin 16-vuotias, kun keväällä 2011 törmäsin David Cornfieldin melanoomarahaston tuottamaan Dear 16 old me -videoon, jolla pyrittiin herättelemään erityisesti nuoria ihmisiä kertomalla auringonoton vaaroista ja sen yhteydestä ihomelanoomaan. Vastaavat videot puhuttelevat minua vain harvoin, mutta tämän tahdoin jakaa myös ystävilleni Facebookissa. Video kolahti, sillä olinhan itsekin hyvin nuori auringonpalvoja, joka vaaransi oman terveytensä rusketusta havitellessa. Kaiken lisäksi olen geneettisesti erittäin altis auringon vaaroille – olen luonnostani vaalea, pisamia keräävä ja herkästi ihon polttava. Kuulun siis jo lähtökohtaisesti ihotyyppini vuoksi ihomelanoomaan sairastuvien riskiryhmään. Ihomelanoomaan sairastumisen riskiä kymmenkertaisesti lisää myös se, jos henkilöllä on runsaasti luomia ihossaan. Auringon polttama iho on kuitenkin suurin ihomelanooman riskitekijä.

Milloin hakeutua lääkäriin ihomuutosten vuoksi?

Naisia kehotetaan tutkimaan rinnat säännöllisesti kerran kuukaudessa, jotta mahdolliset poikkeukset voidaan havaita ajoissa - onhan rintasyöpä naisten yleisin syöpäsairaus. Mielestäni on kuitenkin hyvin kiinnostavaa, ettei minua tai ketään lähipiiristäni ole koskaan ohjeistettu tutkimaan ja tarkkailemaan omaa ihoa. Ei, vaikka ihomelanooma on ollut jo kauan nopeimmin yleistyvä syöpä länsimaissa.

Kuinka moni siis edes tietää, että milloin ihossa olevaa muutosta on syytä näyttää lääkärille? Mikäli iholla olevassa luomessa tapahtuu muutoksia värissä tai koossa, sen pintaan tulee rupi, se muuttuu reunoiltaan epätasaiseksi tai sen ympäristö alkaa punoittaa, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Näin tulisi toimia myös silloin, mikäli aikuisiässä ilmaantuu uusi luomi, jossa on edellä mainitsemiani muutoksia. Luomessa tapahtuvat muutokset tapahtuvat yleensä muutamien kuukausien aikana.

Useimmat ihmiset kiinnittävät varmasti huomiota ihonsa luomissa oleviin muutoksiin, jos ne ovat näkyvällä paikalla, kuten käsivarsissa. Sen sijaan epäilen, että kovinkaan moni ei tiedä, kuinka paljon ja minkä näköisiä luomia omassa selässä on. Sen vuoksi olisi tärkeää edes silloin tällöin ottaa peili käteen ja tutkia omaa ihoa, tai vaihtoehtoisesti valjastaa oma kumppani tähän tehtävään. Erityisesti silloin, jos olet kovemman luokan auringonpalvoja.

Blogikuva3

Auringolta kannattaa suojata myös silmät ja pää

Ilman suojavoidetta auringossa makoilua ei kannata yrittää laittaa edes D-vitamiinitankkauksen piikkiin, sillä se on yksiselitteisesti haitallista. Auringossa oleskelu saattaa aiheuttaa myös auringonpistoksen, jolla tarkoitetaan suojaamattomaan päähän kohdistunutta runsasta lämpörasitusta. Auringonpistoksen oireisiin kuuluu muun muassa päänsärky, ärtymys, pahoinvointi ja huimaus. Lisäksi aurinko vaikuttaa haitallisesti suojaamattomiin silmiin.

Nykyään pyrin itse parhaani mukaan suojautumaan auringolta käyttämällä korkeaa suojakerrointa sisältävää aurinkovoidetta, aurinkolaseja sekä välttämällä suorassa auringonpaisteessa oleskelua. Lisäksi hatun tai huivin käyttö aurinkoisella säällä on järkevää. Toivonkin, ettei varhaisnuoruuden ajattelemattomuuteni tehnyt pysyvää tuhoa omaan ihooni, jonka joudun nykyään suojaamaan entistä paremmin. Vielä on kesää jäljellä, joten suojauduthan sinäkin?

Aurinkoa viikkoon!

Emmi

Lähteet:
Tarnanen, Koskivuo & Kukkonen-Harjula 2012. Melanooma (iho-melanooma). Duodecim Terveyskirjasto. Saatavissa tästä
Saarelma 2018. Lämpöhalvaus ja auringonpistos. Duodecim Terveyskirjasto. Saatavissa tästä
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Chirurgi Plastici Fenniaen asettama työryhmä 2012. Melanooma. Käypä hoito -suositus. Saatavissa tästä
Syöpäjärjestöt 2018. Tietoa syövästä – syöpätaudit: Rintasyöpä. Saatavissa tästä
Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.