Sote-uudistus on kustannustehokas ja asiakaskeskeinen?

Sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) uudistusta ja hyvinvointialueiden perustamista koskeva lainsäädäntö on vihdoin hyväksytty. Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Samalla uudistuvat pelastustoimen palvelut. Keskeisintä tässä uudistuksessa on se, että palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta 21:lle hyvinvointialueelle. Näiden lisäksi palveluja tuottaa Helsingin kaupunki.

Tulevaisuudessa hyvinvointialueet siis vastaavat siitä, että kuntalaiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveys- sekä pelastustoimen palvelut. Jatkossa sairaalahoito, hammashoito, kuntoutus ja esimerkiksi neuvolapalvelut ovat hyvinvointialueiden vastuulla. Kunnan vastuulle taas jäävät päivähoito-, opetus- liikunta- ja kulttuuripalvelut.

Hyvinvointialueet takaavat oikea-aikaiset sote-palvelut

Uudistuksen mottona on, että palveluita tuotetaan ihmisille, ihmiskeskeisesti – yhteiskunnan muuttuessa palveluidenkin on muututtava. Sote-uudistus tarvitaan, sillä väestö ikääntyy ja palvelutarpeet kasvavat. Uudistuksen taustalla ovat myös syntyvyyden lasku ja työikäisen väestön väheneminen. Nämä taas johtavat siihen, että verotuloja kartutetaan yhä vähemmän.

On maalaisjärjelläkin ajateltuna selvää, että valtaosa hyvinvointialueiden järjestämistä palveluista tuotetaan verovaroin. Hyvinvointialue voi tuottaa palvelut itse tai ostaa ne yksityisiltä palveluntuottajilta. Tällä muutoksella, pitkään pohditulla ja varsin veivatulla sote-uudistuksella, tavoitellaan erityisesti yhdenvertaista, tehokasta ja laadukasta sosiaali- ja terveyspalvelutarjontaa ja helpotetaan hoitoon ja tuen piiriin pääsyä.

Muita tavoitteita ovat muun muassa sosiaali- ja terveyspalvelut toimiminen hyvin yhteen ja lähipalvelujen kehittyminen tarveperustaisiksi. Olennaista olisi, että jatkossa palvelujen käyttäjien on helppo toimia yhteiskunnan (paikoin monimutkaisessa) palveluverkostossa.

Sote-uudistuksessa panostetaan laadukkaisiin peruspalveluihin

Uudistuksessa asiakkaan äänellä on väliä. Toiveena onkin, että asiakas, potilas tai kuka tahansa palveluja käyttävä voi vaikuttaa oman asuinalueensa lähipalveluihin.

Sote-uudistuksen yhtenä suurimpana tahtotilana on panostaa ennaltaehkäiseviin, terveyttä edistäviin, palveluihin ja mahdollistaa oikea-aikaiset palvelut eri-ikäisille palvelujen käyttäjille. Mahdollisuus saada apua ja tukea varhaisessa vaiheessa säästää kustannuksia: erikoissairaanhoidon palveluita ei välttämättä tarvita lainkaan, jos asiakas saa riittävät ja itselleen soveltuvat, asiantuntevat perustason palvelut ajoissa.

Tämän kaiken taas uskotaan johtavan ammatillisen työvoiman löytymiseen, turvallisuuden parantamiseen, ja mikä tärkeintä, terveyserojen kaventumiseen.

**Tässä kohdassa kansanterveystieteilijä kysyy kolme tärkeää kysymystä: **

1. Miten ammattilaiskapasiteetti tulee riittämään kaikkiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin?
2. Miten turvataan kunnille jäävät terveyden edistämisen vastuu ja toiminta?
3. Miten huolehditaan peruspalvelujen vaikutusten ja vaikuttavuuden seuraamisesta, miten peruspalveluita kehitetään, miten niihin panostetaan?

Ammattilaiskapasiteetin suhteen suurin huolenaiheemme on sote-alan ammattilaisten alanvaihdot. Työ, ammattiin opiskelu ja matalapalkkaisuus eivät houkuttele. Sote-uudistuksessa alan – etenkin hoitotyön – houkuttelevuutta on luvattu lisätä parantamalla työssä kehittymisen ja etenemisen mahdollisuuksia. Tiedetään, että työntekijän vaikuttamismahdollisuus omaan työhönsä lisää työhyvinvointia ja työhön sitoutumista.

Vaikuttamismahdollisuuksia voidaan lisätä muun muassa kannustamalla itseohjautuvuuteen, autonomiseen työvuorosuunnitteluun ja urapolkumalleihin. Lisäksi terveysteknologiaan tulee panostaa entistä enemmän jo lähitulevaisuudessa, ja tietojärjestelmien on hyvä ”keskustella keskenään”, jotta ne lisäävät työn sujuvuutta ja mielekkyyttä paikoin rutiininomaisessa työssä.

Terveyden edistämiseen on satsattava!

Terveyden edistäminen. Nämä kaksi painavaa sanaa voivat olla avain peruspalvelujen kehittämiselle, kehittymiselle ja käytölle sekä sille, että hyvinvointialueiden palvelut voidaan järjestää oikeasti kustannustehokkaasti. Terveyden edistäminen on kuitenkin edelleen kuntien vastuulla.

Pohdinkin huolestuneessa kysymyksessäni erityisesti sitä, miten kunnat ja sen monialaiset yhteistyötahot selviytyvät tästä työmaasta?

On erikoista, että kuntoutus (joka voidaan myös tietyllä tasolla katsoa ennakoivaksi ja terveyttä edistäväksi toiminnaksi) on hyvinvointialueiden vastuulla.

Jostain syystä – useisiin taustatietoihin viitaten – en jaksa uskoa, että panostus terveyttä edistäviin toimiin tai kuntoutukseen kohenee. Terveyden edistämisen työ vaatii mittavaa osaamista ja verkostotyötä, puhaltamista yhteen hiileen sekä yhteisen huolen äärellä neuvokkaasti toimimista.

Jaksan kuitenkin uskoa siihen, että hyvinvointialueiden turvatessa laajat, laadukkaat ja oikea-aikaiset peruspalvelut voidaan kunnan ja kolmannen sektorien palveluiden keinoin vahvistaa erilaisten interventioiden toteutusta alueittain ja kansallisesti. Valtiollisten hankeavustusten turvin ja osallistamalla kohderyhmät saatetaan lopulta handlata mallikkaastikin terveyden edistämisen työkenttää.

Kansanterveyden näkökulmasta terveyden edistämisen työ on oikeasti se, joka kannattaa!

Vaikutuksia ja vaikuttavuutta pitää arvioida

Kolmas huoleni liittyi laadukkaisiin ja tuloksellisiin peruspalveluihin. Kysyin, mihin panostetaan ja miksi. Miten vaikutuksia ja vaikuttavuutta arvioidaan ja seurataan? Totuushan on se, että ilman vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointia ei voida todeta palvelujen merkityksellisyyttä, tuloksellisuutta, kustannustehokkuutta tai minkäänlaisia vaikutuksia.

Silmämääräinen arviointi ei riitä, vaan arvioinnin tulee perustua valideihin mittareihin, kerättyihin asiakaskokemuksiin ja -palautteisiin, terveystietojen ja palvelujen käytön mittareihin sekä esimerkiksi hyvinvointialueiden hyvinvointi-indikaattoridataan.

Toinen tähän liittyvä totuus on se, että vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi vie aikaa: puolessa vuodessa voidaan kyllä kerätä asiakastietoa, seurata peruspalvelujen käyttöastetta, uusintakäyntejä tai esimerkiksi hoitojonoa ja asiakastyytyväisyyttä. Vuoden kuluttua voimme suorittaa likimain samat mittaukset. Vaikuttavuuden arviointia voi varovaisesti alkaa toteuttaa noin viiden – kymmenen vuoden aikajänteellä.

Vasta sitten on aika kysyä, teemmekö oikeita asioita, oikeaan aikaan ja vaikuttavalla tavalla.

Tarttumapinnoilla
Minna

Minna Salakari on elämäniloinen turkulainen. Minna on opettaja, projektipäällikkö ja terveyden edistämisen asiantuntija. Hän väitteli tohtoriksi toukokuussa 2020 Turun yliopiston kansanterveystieteenlaitokselta ja toimii päätyössään Turun ammattikorkeakoulun Master Schoolin opettajana. Minna on suorapuheinen ja kantaa ottava kirjoittaja, joka on kiinnostunut kaikenlaisesta viestinnästä. Hän on nopea tekstintuottaja, jota kiehtoo sote-alan ilmiöt laajasti. Minnan työskentelyä ohjaavat pohjaton uteliaisuus, kehittymisen halu ja positiivinen elämänasenne. Vapaa-ajallaan Minna liikkuu, lojuu, lukee ja viettää aikaa perheensä kanssa.