Pannaan meneen ! - Kumin kanssa kiitos :)

Ylex:n ja yhteistyökumppaneiden kesäkumikampanja on nuorille jo hyvin tuttu. Sen innoittamana mä jaan ympäri lukuvuoden täällä koululla aktiivisesti nuorten avustuksella kortsuja niitä kaipaaville ja niillekin, joille seksielämä ei ole vielä ajankohtaista. Ihan sen vuoksi, että siihen kumiseen kapineeseen tutustuttaisiin hyvin ja sen käyttö osattaisiin jo ennen kuin sitä oikeasti tarvitaan. Kumeja pitää olla tarjolla ja niistä pitää puhua, jotta sitä kumia sitten olisi mahdollisimman helppo tarpeen tullen käyttää !
IMG_2392-1

Oon lukenut huolestuttavia uutisia siitä, että sukupuolitautien määrä on Suomessa(kin) kasvussa. Ja esimerkiksi kouluterveyskyselyn mukaan (THL, 2017) meidän koulun 8-9 luokkalaisista yhdynnässä olleista noin 25% ei ole käyttänyt mitään ehkäisyä viimeisimmässä yhdynnässä ! MITÄ MITÄ ?? Seksistä ja seksuaalisuudesta pitää siis jauhaa kyllästymiseen asti edelleen. Oikean tiedon antaminen ja asiasta nuorten kanssa puhuminen on äärimmäisen tärkeää ja nuorten osallistaminen seksuaalikasvatukseen on välttämätöntä. Ja lisäksi se on oikeasti aika kivaakin. Seksi ja seksuaalisuus kaikkine kiemuroineen ja katsontakantoineen on kiehtovaa. Vaikka oon saanut sitäkin palautetta, että seksistä puhuminen sekä kortsujen jakaminen luo nuorille paineita aloittaa seksielämä (juu-u, jotkut vanhemmat ovat olleet tätä mieltä), niin asiallinen ja suora puhe seksistä ja siihen liittyvistä asioista on paikallaan. Oon ite sitä mieltä, että mitä enemmän nuoret tietoa saavat, sitä helpompi heidän on tehdä fiksuja valintoja !
kumit2

On puhuttava suoraan. Ei kaarrellen, häpeillen, kiemurrelleen. Ihan asioiden oikeilla nimillä. Niin nuoretkin tekevät. Joku saattaa nuorten kielenkäyttöä hätkähtää. Ja välillä he tuntuvat testaavan myös minun kestävyyttäni. Nuorethan puhuvat harvoin esim. rakastelemisesta tai kutsuvat sukupuolielimiä emättimeksi ja siittimeksi. Yleensä kyllä täällä puhutaan panemisesta, nussimisesta, kullista, pillusta........mutta "karkean" alun jälkeen sitten kyllä päästään yleensä myös tunteisiin, toisen ihmisen seksuaalisuuden kunnioittamiseen ja seksielämän aloittamiseen liittyviin riskeihin ja vastuullisuuteen.
pojat-1

Joskus kouluterkankin voi olla vaikeaa puhua seksiin liittyvistä asioista ja on haastavaa pysyä aallon harjalla ja tietää mikä juuri nyt seksuaalisuudessa on "in" ja ajankohtaista tai tietää mistä olisi hyvä puhua. Kannattaakin kysyä suoraan asiakkailta, mitä asioita he yleensä miettivät ja lähteä etenemään siitä. Me täällä kevätlukukauden viime metreillä yhdessä nuorten kanssa pohdittiin "ohjeita" hyvään seksiin ja päädyttiin seuraaviin asioihin. Näillä ohjeilla pääsee jo pitkälle :)

  1. Puhu ensin ennen kuin pussaat (tai varsinkaan panet) !
    Jos et kehtaa puhua seksistä, ehkäisystä ym. et kehtaa sitä myös harrastaa.
  2. Paneminen on parasta parisuhteessa !
    Tutun kumppanin kanssa voit olla oma itsesi ja esim. sukupuolitautiriski laskee.
  3. Pää selvänä panet paremmin !
    Riskikäyttäytyminen lisääntyy humalassa. Selvänä tuntuu paremmalta.
  4. Pakottamalla ei paneta !
    Anna itsellesi aikaa olla valmis seksiin. Älä myöskään ruinaa - Ei on Ei !
  5. Jos panettaa enemmän kuin pelottaa, niin anna mennä !
    Seksielämän aloittamisessa on riskinsä - huonojakin hetkiä voi tulla. Jos ehkäisy on kunnossa, kumppani on halukas ja tunnet vastuusi, niin anna mennä ja nauti.

Tsekaa myös väestöliiton mahtava Kumita-kampanja, joka on suunnattu yläkoulun 8 luokkalaisille.

Mitä mieltä sinä olet nuorten seksuaalikasvatuksesta? Millaista "seksivalistusta" sinä olet nuorena saanut? Onko vanhemmat jutelleet sinulle asioista kotona? Ootko itse jutellut lapsillesi? Millaista puhetta seksistä pitäisi olla? Kenen vastuulle se kuuluu?

Nautinnollista kesää !

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.