Opettajat ja ohjaajat maineensa veroisia?

Elokuu tuo uudet hoitajaopiskelijat oppilaitoksiin ja heidät toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi. Opiskelijat tutustuvat toisiinsa ja ovat korvat höröllään valmiina vastaanottamaan ohjeita ja kuulemaan kokemuksia. Monenlaisia kysymyksiä liikkuu mielissä ja erilaisissa foorumeissa. Mitä on odotettavissa ja mitenhän kaikki tulee sujumaan?

Innostuksen ja odotuksen sekä jännityksenkin väreitä on ilmassa.

Opinnoissaan jo edenneiltä opiskelijoilta halutaan kuulla opinnoista ja opettajista sekä tulevista harjoitteluista. Vertaistuki ja kokeneempien kokemukset ovat tärkeitä ja ne tuntuvat tietenkin uskottavilta, uskottavammilta kuin oppilaitoksen sivuilta löytyvät tiedot. Vakuuttavilta ja uskottavilta tuntuvat myös sosiaalisen median tarjoamat kokemukset ja tarinat.

Edistyneemmät opiskelijat kertovat tarinoita ”helpoista, vaikeista, tärkeistä ja turhista” jaksoista ja tietysti opettajista, ohjaajista ja harjoittelupaikoista. Heidän tarinoissaan on ihania opettajia ja sitten ihan kamalia. Harjoittelukokemukset ovat myös laidasta laitaan. Subjektiivinen ja kokemusperäinen tieto saavuttaa uuden opiskelijan korvat ja ehkä innostaa uuden edessä tai pelottaa. Käsitykset hoitotyöstä ja sen edellytyksistä alkavat itää tulevien hoitajien mielessä.

Tässä blogissa pohdin, millaisia käsityksiä uudelle opiskelijalle annamme ja mistä opettajien, ohjaajien ja työpaikkojen maine kumpuaa.  Ovatko ”ihan kamala” ,  ”tiukkis” tai ”ihan pihalla” oleva ope ja ohjaaja maineensa veroisia? Mitä palaute kertoo?

Kamalia opettajia ja hirveitä harkkapaikkoja?

Kaikilla meillä lienee sekä hyviä, että ei niin hyviä kokemuksia opintojemme ajalta. Tuntuu, että helpommin kerromme huonoista kokemuksista. Ehkä kokemus on ollut kipeä ja tarvitsemme sen purkamiseen kuulijaa tai sitten aidosti haluamme auttaa.

Millaisiin harkkapaikkoihin kannattaa hakea ja millaisia ohjaajia siellä on, saattaa uusi kysellä. Työpaikoilla on monenlaista mainetta ja opettajana joudun joskus hälventämään turhia pelkoja ”huonomaineisten” paikkojen suhteen. Samasta paikasta, kun toinen opiskelija antaa kiitettävää palautetta ja toinen keskeyttää paikassa, koska se on niin kamala.

Opettajista ja ohjaajistakin annetut kuvaukset ovat kunkin kertojan näköisiä. Me kun emme kaikki pidä kaikista.

Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta ja maine kasvaa

Joillekin opettajille ja ohjaajille on vuosien myötä muodostunut eräänlainen legendaarinen maine ja maineen myötä myös lempinimiä. Minua opettivat peruskoulussa muun muassa Tökö, Lurppa ja Imppa ja heillä kaikilla oli tietty maine, joka kulki luokka-asteelta toiselle.

Hoitajaopinnoissakin oli näitä legendoja, joskin asiattomia lempinimiä viljeltiin vähemmän. Myös työpaikkaohjaajille annettiin lempinimiä. Minua ohjasi aikoinaan muun muassa sairaalaharjoitteluissa Maija Poppanen ja Hirmu. Mutta oliko Hirmu maineensa veroinen?

Meille syntyy erilaisia kokemuksia opettajien ja ohjaajien kanssa. Kohtaaminen voi olla hyvä tai huono – meidän subjektiivisen eli omakohtaisen kokemuksemme perusteella. Kokemus on meille todellinen, mutta se ei ole välttämättä totta kaikille.

Saatamme viedä jotakin uuden opiskelijan omalta kokemukselta ja innolta, leimatessamme jonkun opettajan, ohjaajan tai työpaikan oman näkemyksemme perusteella.

Ennakkoon pelotteena toimivaa leimaa on vaikea muuttaa, mutta ei mahdotonta. Minullekin sairaalaharjoittelun aikana mainetta kerännyt ”Hirmu” näyttäytyi aluksi pelottavalta. Hirmu oli minulle Hirmu, kunnes oivalsin hänen olevan vain vaativa ja samalla sellainen ohjaaja, joka antoi palautetta ja kiitosta, kun sen aika oli. Hän ei ollut lainkaan hirmuinen, vaan erinomainen hoitaja.

Käsitys opettajasta ja ohjaajasta voi siis muuttua oman kokemuksemme myötä. Olisi harmillista, jos ennakkoasenteemme on taakka. Ennakkoasenteemme esimerkiksi lääkelaskujen opetteluun, tuottaa meille vain enemmän paineita. Usein näiden vaikeiksi koettujen aiheiden opettajat kantavat myös turhaan ”tiukkiksen mainetta”. Moni hoitotyön osaamisen alue on vaativa, mutta ei mahdoton. Ehkä verkko-opinnot ovat neutraalimpi tapa oppia, kun oppiminen ei henkilöidy ja siten helpottaa myös opettajia? Verkossa, kuten Shkolessa voi opiskella hoitamista omaan tahtiin ja ilman ”tiukkisopettajien” ohjausta.

Hyvä kello kauas kantaa ja maine vielä pidemmälle

Opiskelijat kertovat opettajakollegoistani tai työpaikkojen ohjaajista minulle monenlaisia tarinoita.  Se on ”ihan natsi”, ”se on ihan pihalla kaikesta” tai ”se arvioi pärstäkertoimen perusteella” ja niin edespäin. Joskus taas opiskelijat kehuvat kollegoitani, mikä on mukavaa. Joskin myönteiselläkin kerronnalla voi olla kielteinen motiivi. Tarkoituksena saattaa olla esimerkiksi jonkun toisen splittaaminen, oman tavoitteen saavuttamiseksi.

"Se on niin ihana ope, kun sen tunneilla saa..."

Tällöin kyseessä on ”draamatriangeli”, jolloin opiskelijat uhriutuvat kuin pienet lapset halutessaan jotakin tai ollessaan ahdistuneita. Jos lapsi kysyy isältä ja isä ei anna, isä on tyhmä. Sitten kysytään äidiltä, joka osoittautuu myös tyhmäksi. Sitten kysytään mummolta, jonka mielestä "isä ja äiti on nyt olleet vähän tyhmiä ja totta kai saat".

Maine ei siis ole aina riippuvainen opettajasta tai ohjaajasta vaan myös opiskelijan omasta kokemuksesta ja elämäntilanteista sekä ajatteluun ja tarpeisiin liittyvistä tekijöistä. Tokihan se olisi ihanaa olla kaikkien kehuma opettaja ja kaikkien opiskelijoiden pitämä, mutta se lienee mahdotonta.

Palaute maineen mittarina, vai vain palautekuplan harhaa?

Opettajana saan aika ajoin palautetta, kiitoksia sekä muistamisia, kortteja ja kukkia, suklaatakin joskus. Nämä kaikki ovat arvokkaita palautteita, jotta jaksan vuodesta toiseen. Kurjina hetkinä on ihana palata näihin palautteisiin ja tiedostaa, että tekee oikeita asioita.

Myös ne viestit ovat arvokkaita, joissa opiskelija ilmoittaa keskeyttävänsä opinnot, mutta samalla kiittää siitä, että olen uskonut hänen selviytymiseensä. Opiskelijan ratkaisutkaan, kun eivät ole useinkaan riippuvaisia opettajista tai ohjaajista.

"Kiitos sinulle, että uskoit minuun ja mahdollisuuksiini selvitä opinnoista. Päätin kuitenkin keskeyttää, mutta siis kiitos”.

Opettajina ja ohjaajina saamme kiitoksen lisäksi muutakin palautetta, sellaistakin, joka ei kovin imartele. Palaute saattaa olla joskus asiatontakin ja vaatimukset opettajaa ja ohjaajaa kohtaan tuntuvat aika kohtuuttomilta. Toki opettaja ja ohjaaja on sellaisessa roolissa, jossa altistuu arvostelulle ja se on osa työtä. Luotan kuitenkin siihen, että kukin opettaja pyrkii toimimaan lain pelisääntöjen mukaan ja turvaamaan opiskelijan oikeudet.

Jos opiskelija paasaa minulle, vaikkapa tyytymättömänä johonkin päätökseeni, että ”onko tämä kiinni mun pärstästä”, koetan kuulla häntä aidosti. En ole aina varma, toimiiko vakuutteluni, kun pyydän opiskelijaa luottamaan siihen, että me opettajat teemme työtämme eettisesti vahvasti ja sydämellä. Opiskelijasta ikävältä tuntuva päätös tai opinnoissa etenemisen vaatiminen kun on minusta rakkaudellista pedagogiikkaa.

Palaute on joskus hankalasti tulkittavaa ja jos tyytyy pelkästään hellimään itseään kiitettävässä palautteessa, on vaara joutua ”palautekuplaan.”

Kerran esimerkiksi pidin peräkkäisinä päivinä saman sisältöisen koulutuksen kahdelle eri kohderyhmälle. Ensimmäisen päivän kohderyhmänä olleet hoitoalan ammattilaiset kiittivät ammattitaitoisesta koulutuksesta, kun saman koulutuksen seuraavana päivänä käyneet avustajaopiskelijat antoivat palautetta kouluttajan ammattitaidottomuudesta.

Tuntuu, kuin palautetta annettaisiin vain tunneskaalan molemmissa ääripäissä, jolloin on vaikea kehittää toimintaa niiden myötä. Ajattelen, että palautteen antajalla, kuin myös maineen eteenpäin viejällä on vastuuta siitä, mitä kuljettaa eteenpäin. Lue palautteesta ja palautetaidoista lisää blogistani Ihana, kamala palaute tai hoitotyön harhaluuloista tästä.

Mitä jos toivottaisimme uudet opiskelijat pelottelematta tervetulleiksi? Antaisimme heidän innostua, iloita, kokea ja tutkia itse hoitajuuden maailmaa? En tosin lupaa, että opintojen aika olisi pelkkää intoa ja iloa, koska elämään mahtuu monenlaista. Sen kuitenkin lupaan, että valmistuessa on voittajafiilis.

Tervetuloa siis uudet opiskelijat, teitä on odotettu!

Katri Thurman on pulppuvan pirskahteleva, luova ja innostuva ekstrovertti sekä multitaskaaja-ajattelija. Katri on terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja, tietokirjailija ja työnohjaaja STOry. Katri harrastaa vapaa-ajallaan opintojen ja muun lisäksi teatteria, josta hän saa eväitä opetustyöhön. Katri on kiinnostunut hoitotyön ja pedagogiikan ajankohtaisuuksista, digitalisaatiosta, työhyvinvoinnista, vuorovaikutuksesta ja etiikasta sekä arvoista ja näitä hän pohtii blogissaan.