Onnellisten Suomi suljettiin
Suomen hallitus sulki Suomen 8.3 ja sulkutilan luvattiin päättyvän 28.3. Samaan aikaan uutisoitiin, että Suomalaiset ovat jälleen maailman onnellisin kansa. Onnellinen kansa on nyt elänyt vuoden COVID-19 kanssa ja kokenut rajoituksia, valmiuslain käyttöön ottamisen, suosituksia ja sulkuja. Silti Suomalaiset kokevat olevansa onnellisia.
Onnelliset Suomalaiset ovat oppineet pesemään käsiään, suojautumaan ja suojaamaan muita. Me onnelliset olemme tyytyneet siihen, ettemme voi lennellä ympäri maailmaa tai edes Suomea, jotta me ja läheisemme pysymme terveinä.
Yhteiskunnan kannalta merkittäviä toimintoja, kuten terveydenhuoltoa, eivät sulut ja rajoitukset ole kuitenkaan koskeneet, päinvastoin. Mutta koska olemme Suomalaisia, me kaikki olemme onnellisia, vai olemmeko? Ovatko alalta pakenevat hoitajat ja opettajat onnellisia? Ovatko rajoituksia vastustavatkin onnellisia?
Rajoitukset ja kiellot sekä sulut suututtavat osaa meistä
Kaikki onnelliset Suomalaiset eivät ole ottaneet hallituksen, alueiden tai organisaatioiden ohjeita, suosituksia ja rajoituksia riemulla vastaan. Tunnepitoista keskustelua on ollut suuntaan ja toiseen. Korona on hallinnut kaikenlaista mediaa ja salaliittoteorioiltakaan emme ole välttyneet. Rajoitukset ja COVID-19 ovat saaneet aikaan erilaisia mielenilmaisuja ja rikollisetkin ovat pyrkineet hyödyntämään onnellisen väen tietämättömyyttä, pelkoja ja ahdistusta.
Olemmeko todellakin onnellinen kansa?
Paradoksaalista on, että onnelliset ihmiset tuntuvat vastustavat ikään kuin omaa turvallisuuttaan ja samalla valintojaan, joista onnellisuuskin osin kumpuaa. Demokratiassa on toki tärkeää, että kaikkien näkemyksiä kuullaan ja me äänestämme edustajat päättämään ja puhumaan puolestamme. Ja sitten kun olemme äänestäneet, olemme tyytymättömiä päätöksiin. Ja jos onnellisten ihmisten kuntavaalit siirretään, on osa onnellisia siitäkin pahoillaan.
Onnellisilla on oikeus mielipiteeseen, mutta velvollisuus noudattaa lakia ja ohjeita
Meillä kaikilla on oikeus mielipiteeseemme, mutta velvollisuus noudattaa lakeja. Raja lain rikkomiseen on lähellä, jos uhmaamme kieltoja. Osa onnellisista Suomalaisista kokee esimerkiksi maskin käytön perusteettomaksi ja uhmaten ohjeita jättävät käyttämättä sitä. Tähän onnellisten joukkoon eivät tunnu vaikuttavan minkäänlaiset tieteelliset perustelutkaan. En ole varma, mitä nämä onnelliset loppujen lopuksi vastustavat, maskia, pakkoa vai virusta?
Maskin hyödyt ovat kiistattomat verrattuna maskittomuuteen. Joskaan emme me kaikki onnellisetkaan koe maskia miellyttäväksi. Osa maskeista aiheuttaa joillekin ärsytysihottumaa ja osa niistä saa yskimään. Maskiaikana osa onnellisista, kuten minä, olemme saaneet meheviä finnejä suun ympärille. Onneksi finnit saa piiloon maskin alle, paitsi etätöissä, jolloin ne tuntuvat oikein sykkivän kuvaruudulla.
Silti minäkin käytän maskia ja olen onnellinen, koska voin näin suojautua ja suojata muita. Ellet sinä ole vielä ole vakuuttunut, opiskele vapaasti Skholessa lisää COVID-19 viruksesta, suojautumisesta ja rokotteesta.
Mistä kaikesta onnellinen kansa on onkaan joutunut luopumaan?
Arvaan, että suurin isku osalle onnellista kansaa on ollut luopua arjen luksuksesta, eli matkoista, seurasta, kulttuurista ja elämyksistä. Silti onnellisuustutkimuksen mukaan olemme näistäkin pystyneet pidättäytymään ja edelleen koemme olevamme onnellisia.
Rajoitukset ärsyttävät onnellista Suomalaista ja rehtienkin ajatuksissa kiellot saattavat aiheuttaa uhman tarvetta. Erityistä uhmaa nostattaa onnellisessa kansassa, jos liikkumista rajoitetaan. Muistatteko Etelä-Suomen matkustuskiellon aikaan, kuinka moni onnellinen kansalainen suunnitteli ”karkaavansa alueelta”, ja näin ihan jo ihan periaatteen vuoksi. Jotkut onnelliset näin tekivätkin ja saivat sitten siitä ilosta sakkoja. En ole varma, kokivatko olonsa tuolloin onnellisiksi.
Kun tänä vuonna Etelä-Suomen hiihtoloman jälkeen Suomen hallitus sulki onnellisten Suomen, koettiin muilla alueilla närkästystä. Eli onnellisetkin ihmiset vertailevat mahdollisuuksiaan ja oikeuksiaan ja toki närkästyvät, jos joku saa jotakin enemmän. Eli enemmän esimerkiksi karaokea, kahvia ja rinnebaarien rientoja?
Onnelliset ihmisetkin voivat haluta enemmän kuin sallitaan, närkästyä ja vertailla oikeuksiaan ja rajoituksiaan, vaikka kellään ei oikeastaan ole paljon enempää, eikö totta.
Juuri kun maailmamme oli kasvanut ja kansainvälistynyt, meistä tuli maantieteellisten rajojen sisällä toistemme kanssa nahisevia onnellisia kansalaisia, vai tuliko? Sosiaalisen kanssakäymisen rajoittuminen kun on myös näyttäytynyt epäilynä, kyräilynä ja syyttelynä. Julkisissa tiloissa ja erityisesti liikennevälineissä yskivät ihmiset saavat paheksuvia katseita, mutta eihän se yskä katseesta parane.
Eräs onnellinen Suomalainen totesi, että jos kokee ettei korona ole muuttanut arkea, pitää olla huolissaan.
Moni onnellinen pärjää arkensa kanssa, vaikka kaipaakin ystävien kanssa illanistujaisia ja kulttuuririentoja. Onko sellainen onnellinen Suomalainen kovin tylsä ihminen ja pitääkö hänestä olla huolissaan, jos hän en halua lähteä Lappiin muiden onnellisten seuraksi, karaokebaariin tai ulkomaiden elämyksiin? Onnellisin lienee COVID-19 muuntoviruksineen, kun saa jatkaa matkaa heti, kun koetamme vähän löysätä ja unohtaa rajoitteet tai kapinahengellä tehdä mitä haluamme.
Jippii…me saimme rokotteen, mutta kaikille se ei riitä, eikä kaikki halua sitä
Rokotekriittisyys sai rinnalleen rokotepulan. Harvoin näin nopeasti olemme saaneet rokotteita ja sen juhliminen on tuntunut unohtuneen. Tosin juhlatunnelmaa latisti enimmäkseen erään rokotteen mahdolliset haittavaikutukset ja taas rokotejonot kasvoivat.
Onnekkaimmat ovat jo saaneet rokotteen ja osa onnellisista on kieltäytynyt siitä. Molemmat lienevät onnellisia. Mutta entäs me joita ei vieläkään ole rokotettu?
Rokotusjärjestys puhututtaa onnellista kansaa ja onnellisia päättäjiä. Kaikki keskusteluissa esitetyt vaihtoehdot ohittavat minut yksittäisenä kansalaisena. Olenko nyt onneton? En sentään, maltan odottaa omaa vuoroani. Jos maltankin odottaa omaa vuoroani, en malta odottaa, että koko väestö saataisiin mahdollisimman kattavasti rokotettua. Silloin voisimme olla todella onnellisia, eikö totta.
Luulen, että suurin osa meistä odottaa, että tämä jatkuvan kriisin aika vihdoinkin helpottaisi ja voisimme palata arkeen. Ei onnellinenkaan kauan jaksa?
Voimmeko tai haluammeko edes koskaan palata aivan samaan entiseen? Onko peruuttaminen menneisyyteen onnen tae?
Ajattelen, että COVID-19 myötä olemme saaneet myös paljon hyvää, paljon asioita, arvoja ja osaamista, josta ei kannata luopua. Ei niistä asioista kannata luopua, jotka tekevät onnellisiksi. Enkä nyt pelkästään tarkoita Venetsian kanaaleiden kirkastuneissa vesissä kirmaavia delfiinejä, vaan sitä, kuinka elämänarvomme ja arvostuksemme on kokenut uudenlaisen näkyvyyden.
Nyt jos koskaan minuakin arvostetaan, vai arvostetaanko – olenko onnellinen hoitaja ja opettaja?
Terveydenhuollon ja opetuksen sekä muiden yhteiskuntaa ylläpitävien toimintojen arvo on noussut COVID-19 myötä näkyväksi, mutta koettu arvostus on vähäistä. Opettajien ammattiliiton, eli OAJ:n teetättämän kyselyn mukaan lääkäreitä, opettajia ja sairaanhoitajia arvostetaan ammattikunnista eniten. Samaan aikaan kuitenkin hoitajat pakenevat alalta ja ammatinopettajat hoitajien kera väsyvät ja pakenevat myös.
Hoitajat ja ammatin opettajat eivät olekkaan onnellisia?
Hoitajina ja opettajina olemme saaneet juhlapuheissa ja arjen kohtaamisissa kiitosta, mutta ”kissa kiitoksella elää” – ei riitä. Hoitajien ja myös opettajien riittävyys tulevaisuudessa on huolestuttavaa, kun onnelliset nuoret eivät ole halukkaita hakeutumaan alalle.
Me tarvitsemme onnellisia hoitajia ja opettajia heitä kouluttamaan. Mitä ehdotat keinoksi? Jaa onnellisuutesi resepti.
Katri Thurman on pulppuvan pirskahteleva, luova ja innostuva ekstrovertti sekä multitaskaaja-ajattelija. Katri on terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja, tietokirjailija ja työnohjaaja STOry. Katri harrastaa vapaa-ajallaan opintojen ja muun lisäksi teatteria, josta hän saa eväitä opetustyöhön. Katri on kiinnostunut hoitotyön ja pedagogiikan ajankohtaisuuksista, digitalisaatiosta, työhyvinvoinnista, vuorovaikutuksesta ja etiikasta sekä arvoista ja näitä hän pohtii blogissaan.