Mitä teet, kun potilas valittaa erikoista oloa? Case rva Virtala

Rva Virtala on 86-vuotias nainen, joka asuu yksin kaksiossaan. Hän on omatoiminen, hoikka ja virkeä, toimintakyvyltään normaali rouva, jolla ei ole liikkumisen apuvälineitä käytössä. 10 vuotta sitten hänellä on todettu eteisflimmeri, johon säännöllisenä lääkityksenä Marevan erillisen ohjeen mukaan po. Flimmerin suhteen hoitotasapainossa, ei oireita eikä muutoksia seurannoissa. INR-arvo otetaan viikoittain terveyskeskuksessa. Ei muita perussairauksia. Kolmen päivän ajan rva Virtala on ollut hieman flunssainen, ei kuumetta.

Eräänä yönä potilas on kompastunut ja kaatunut WC:een mennessään. Ylös pyrkiessään hän on huomannut oikean jalkansa olevan kantamaton, ei kykene liikkumaan, on kivulias. Rouva Virtala kykenee siirtymään lattialla siten, että saa soitettua 112.

Potilastapaus-Virtala

Esitiedot ambulanssista: Tajunta: GSC 13/15, verenpaine: 104/58, pulssi 83, SaO2 97, VAS 8, T-oto: 36.6.

Tilanne ensiavussa: Potilas saapuu yhteispäivystykseen ambulanssin tuomana klo 05.00. Laitettu Ringer 1000ml iv., ja saanut puhelinkonsultaation perusteella Oxanest 5mg im. klo 04.45. Epäily lonkka- tai reisiluun murtumasta. Ei näkyviä vammoja. Potilas on melko orientoitunut, vastaa asiallisesti, mutta valittaa kipua ja heikkoa oloa. VAS 5 ensiapuun tullessa. Potilas pitelee oikeaa jalkaansa. Hieman flunssaisen oloinen.

Nykytila: Rva Virtalalla on todettu kirurgista toimenpidettä vaativa lonkkamurtuma, joka on hoidettu päivystyksenä. Potilas on päässyt kirurgiselle vuodeosastolle leikkauspäivän iltana. Potilaan tila on ollut vakaa, ja kivut on hoidettu anestesialääkärin määräysten mukaisesti, VAS koko ajan 1-4 kivunhoidon aikana. "Tarvittaessa"-lääkkeitä ei ensimmäisen kahden vuorokauden jälkeen ole tarvinnut lainkaan.

Lääkemääräykset leikkauspäivänä ja kahtena ensimmäisenä päivänä leikkauksesta:

•Perfalgan 1 g iv. x 4, tämän jälkeen Panadol 1 g po. x 3

•Oxanest 5 mg im. tarvittaessa enintään 4 tunnin välein

•Zinacef 750 mg x 3 iv. 3 vuorokautta, jonka jälkeen Kefexin 500 mg x 3 po. 7 vrk.

•Klexane 4000 IU (40mg/0.4ml) sc. 1.-7. vrk leikkauksesta

Verenpaine, pulssi, SaO2 koko ajan hyvät. Flunssan oireita ajoittain valitellut, ei kuumeilua. Virtsakatetri on poistettu toisen päivän aamuna, saanut virtsattua. Potilaan kuntoutuminen on lähtenyt käyntiin kohtalaisen hyvin: rollaattorin ja yhden hoitajan avustamana toisen päivän iltana ollut wc:ssä, fysioterapeutin kanssa lisäksi tehnyt päivittäin harjoituksia. Omaiset ovat käyneet potilaan luona.

Kolmannen päivän aamuna rva Virtala soittaa hoitajahälytystä klo 03.00 ja valittaa kipua ja ”aika erikoista oloa”.

Yövuoron sairaanhoitaja Sanna on mitannut verenpaineen (152/90) ja pulssin (90) ja konsultoinut anestesialääkäriä. Sairaanhoitaja on antanut lääkärin määräyksestä kipulääkkeeksi Oxanest 2,5mg im. klo 03.10. Potilas soittaa jälleen klo 7.00 ja valittaa kipua ja huonoa oloa. Hän puhuu ajoittain sekavia, ei muista missä on ja miksi on sairaalassa. Aamuvuoroon ovat saapuneet sairaanhoitaja Jussi ja lähihoitaja Hanna.

  • Mitä Jussin ja Hannan tulee huomioida rva Virtalan hoidossa? Mistä erikoisessa, huonossa olossa voi olla kyse?
  • Miten Jussi ja Hanna toimivat tullessaan potilashuoneeseen, jossa rva Virtalan tilanne on muuttunut? Mitä ”toimenpiteitä” on ensisijaisesti tehtävä?
  • Miksi potilaalle on määrätty Klexane-injektiot leikkauksen jälkeen?

Pssst. Tässä vielä muutama lääkelasku, saatko oikein?
Potilas saa 10 ml fentanyylikipulääkettä jonka vahvuus on 50 mikrogrammaa/ml. Lääke annostellaan infuusion kautta nopeudella 5ml/h. Kuinka monta milligrammaa fentanyylia potilas saa yhdessä tunnissa?

Leikkauspotilas saa Klexane cum conservans – injektionestettä 40 mg x1 yhteensä 7 vuorokauden ajan. Injektionesteen vahvuus on 100 mg/ml.
a) montako millilitraa on kerta-annos?
b) Injektionesteen pakkauskoot ovat 3 ml ja 10 ml (säilyy avattuna 28 vrk). Kummasta pakkauksesta annokset on järkevämpää antaa?

Potilaalle on tiputettava 1200 ml infuusionestettä 4 tunnin aikana. Millä tiputusnopeudella (gtt/min) annat infuusionesteen?

Case perustuu oikeaan potilastapaukseen ja sitä on "pilkottuna" käytetty AMK:n kirurgisen hoitotyön simulaatio-opetuksessa.

Potilaan ja hoitohenkilöstön nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi. Casen ratkaisu paljastetaan blogin kommenteissa piakkoin, pysy linjoilla!

Terkuin Minna

Löydät casen vastauksen Skholen oppimisympäristöstä IV- ja nestehoidon kurssin yhteydestä. Mikäli sinulla ei ole Skholen tunnuksia, tilaa kahden viikon ilmaiset kokeilutunnukset täällä.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.