Miksei hoitaja pidä taukoja hoitotyössä on kysymys, jota minulta kysytään usein. Monen on vaikea ymmärtää, miksi hoitajat valittavat turhasta. Jokaisella työntekijällä on oikeus lakisääteisiin taukoihin. Mutta. Hoitotyössä taukojen pitäminen on joskus helpommin sanottu kuin tehty. Hoitotyössä hoitaja ei aina kykene pitämään taukojaan, lukuisista eri syistä.

Tarjolla on toki tutkittua tietoa taukojen hyödyllisyydestä. Tiedetään vaikkapa, kuinka tärkeää on rentoutuminen, hallinnan tunteen palauttaminen ja energiavarastojen täydentäminen. Työpäivän aikana lyhyetkin tauot auttavat palautumaan ja vähentävät uupumista. Taukoja voi tehostaa muun muassa tuolivenyttelyllä, kuten esimerkiksi Skholen Tauot ja harjoitukset -verkkokurssilla ohjaa tekemään.

Hoitajapula ja huono hoitotyön suunnittelu

Yksi syy siihen, miksei hoitaja pidä taukojaan, on hoitajapula ja sairauslomat. Yhä useammin työvuoroista puuttuu osaavia hoitajia. Kun aamuvuorossa on viiden hoitajan sijasta vaikkapa kolme, niin tauotusta on vaikea järjestää. Potilasmäärää kun ei voida esimerkiksi vuodeosastolla säädellä saatavilla olevien hoitajien ja työn kuormituksen mukaan.

Työn suunnittelu voi olla sekin pielessä hoitajista riippumattomista syistä. Esimerkiksi kotihoidossa työajan maksimointi on voitu hioa huippuunsa. Asiakaskäynnit ja siirtymäajat on laskettu liian tiukiksi. Mikä tahansa poikkeama hoitotyön suunnitelmassa, kuten kotoaan tajuttomana löytyvä vanhus tai liikenneruuhka syö hoitajan tauon. Asiakkaita kun ei voi jättää heitteille.

Hoitotyön työtahti ja tapakulttuuri kaipaavat muutosta

Yllättävän moni hoitaja tunnistaa ainakin vuodeosastolla työskennellessään seuraavan ilmiön. Olet juuri istahtanut taukotilassa pöydän ääreen ja saanut eväät eteesi. Ovensuuhun ilmestyy potilas tai omainen. Hänellä on välitön pyyntö esimerkiksi tarvittavan lääkkeen annostelusta potilaalle.

Kun potilaan asia ei voi odottaa, se on lähdettävä vaikka kesken syömisen hoitamaan. Matkalla annostelemaan lääkettä sinulta pyydetään lukuisia uusia asioita. Seuraavaa mahdollisuutta taukoon ei välttämättä työpäivän aikana enää ole.

Miksei-hoitaja-pida--taukoja-hoitotyo-ssa-

Edellä mainittu asia johtuu hoitohenkilökunnan resursseista suhteessa potilasmäärään. Se on myös osa tapakulttuuria. Sen ohittamista, että raskaassa työssä hoitajan tauoilla on väliä. Osa hoitotyön perusperiaatetta, jonka mukaan potilas on hoitotyössä aina etusijalla. Onhan hän hoitajaan nähden haavoittuvassa asemassa. Periaatteisiin ei tule kajota, mutta hoitotyön työtahti ja tapakulttuuri kaipaavat konkreettista muutosta.

Hoitajan taukojen suunnittelulla on väliä

Hoitajan taukojen suunnittelulla on väliä. Siksi tarvitaan yhdessä esihenkilön kanssa sovittuja käytäntöjä, jotta hoitajat kykenevät pitämään hoitotyössä virkistäviä taukoja. Monessa hoitoalan työpaikassa tauoista ja työhyvinvoinnista pidetään kiinni. Niissä työpaikossa ymmärretään, että hoitajan on jaksettava hyvin, jotta hän voi hoitaa potilasta hyvin.

Moni asia hoitajien tauoissa kaipaa remonttia, kuten taukotilat, jotka tulisi suunnitella ajatuksella. Niiden tilavuuteen, viihtyvyyteen, toiminnallisuuteen ja rentouttaviin asioihin, kuten hieroviin tuoleihin ja mahdollisuuteen oikaista pitkäkseen, tulisi satsata.

Työtiimin kanssa tulisi panostaa siihen, etteivät tauot olisi potilasraportointitilaisuuksia. Ehdottomasti tulisi olla mahdollisuus tarvittaessa vetäytyä työtiimistä itsekseen rauhalliseen tilaan nollaamaan mieltään. Skholen verkkokurssilta saa lisäksi hyviä vinkkejä siihen, miten hoitaja voi hyödyntää taukoja kehon ja mielen huoltoon.

Lue myös: Hoitajien mieli kuntoon – koituisi miljoonien säästöt?

Jan Holmberg on terveysalan monitoimimies. Hän toimii kouluttajana, tietokirjailijana ja on koulutukseltaan sairaanhoitaja (ylempi AMK) ja ammatillinen opettaja. Janilta sujuu somemanagerointi, oppimateriaalien tekeminen ja bloggaaminen yhtä hyvin kuin kansainvälisissä hankkeissa luoviminen. Hän on koukuttava kirjoittaja, jonka mottoja ovat rohkeus, kehittäminen ja tulevaisuuteen katsominen. Vapaa-ajalla hän lukee, kuuntelee ja pyrkii keskittymään tärkeisiin hetkiin ja ihmisiin elämässään.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole
Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.
Kokeile Skholea kaksi viikkoa ilmaiseksi!