Keväällä 2020 suoritettiin etäopiskelun kansallinen ihmiskoe, kun koulut zoomasivat kertarysäyksellä opetussuunnitelmansa nettiin. Kirjoitussarjassa pohditaan verkkopedagogiikan tulevaisuutta.

Keväällä 2020 suoritettiin etäopiskelun kansallinen ihmiskoe, kun koulut zoomasivat kertarysäyksellä opetussuunnitelmansa nettiin. Ilman tuhansien vuosien pohjatyötä koulutuksen pikainen uudelleenorganisointi olisi ollut huomattavasti kivuliaampaa. Anttoni Palm pohtii kirjoitussarjassaan verkkopedagogiikan tulevaisuutta.

Etäopetus ei ole mikään koronan ja internetin mukanaan tuoma ilmiö. Tieto on levinnyt luokkahuoneiden ulkopuolelle jo kauan ennen zoomeja ja moodlejakin.

Yksi vanhimmista säilyneistä lääketieteellisistä teksteistä on Ebersin papyruskäärö vuodelta 1550 eaa. Yli satasivuinen käärö sisältää valtavan määrän rohdosreseptejä ja hoito-ohjeita, joista esimerkiksi loismatojen poistamiseen suositellut tekniikat ovat käytössä vielä nykyäänkin. Sairauksia aiheuttavien demonien karkoittamiseen tarkoitetut Käypä hoito -loitsut ovat sen sijaan ikääntyneet aavistuksen huonommin.

Kuva: Wikimedia Commons

Heti perään kolme vuosituhatta myöhemmin kehitetyn Gutenbergin painokoneen voidaan perustellusti sanoa olleen ensimmäinen skaalautuva koulutusratkaisu. Äkkiä tietoa ja tarinoita pystyttiin levittämään moninkertaisella nopeudella ja murto-osalla kustannuksista. Kirjanpainotaidon sanotaan olleen yksi ihmiskunnan tärkeimmistä keksinnöistä, eikä syyttä.

Audiovisuaalinen etäopetus käynnistyi Suomessa puoli vuosituhatta myöhemmin vuonna 1934, jolloin Kouluradio käynnisti lähetyksensä syrjäisimpiinkin torppiin. Radio-opetuksella haluttiin kasvattaa nuorisosta henkisesti ryhdikästä, olivathan nuoret pilalla jo silloin. Radio-oppitunnit saivat kuvan rinnalleen vuonna 1963, kun Opetustelevisio alkoi puskea kansakoulun sivistystä eetteriin.

90-luvulla koteihin ujuttautuneet modeemit puolestaan toivat mukanaan internetin, jonka tarjonta syrjäytti lineaarisen TV:n radion ja opetusohjelmat.

Verkko-opiskelu ei ollut pelkästään paikasta, vaan myös ajasta riippumatonta. Äkkiä kaikki ihmiskunnan tieto oli mahdollista saada lähes kaikkien ulottuville muutamalla napin painalluksella.

Koronakeväällä tehty digiloikka oli henkeäsalpaava ponnistus opettajilta. Katsoin vierestä ylpeydellä, miten suomalaisen koululaitoksen eteen ilmestyi pandemian muotoinen jäävuori, joka saatiin väistettyä viime hetkellä. Kaikki opetus vietiin verkkoon silmänräpäyksessä. Luokkahuoneet vaihtuivat opettajien makuuhuoneisiin ja pulpetit kotisohviin, mutta pakon sanelemana kiireessä syntynyt videoluentojen virta ei kuitenkaan edusta pedagogisen oivallustalouden terävintä kärkeä. Se on laivan muokkaamista lentokoneeksi avomerellä, jatkoa vuosisataiselle luokkahuoneisiin perustuvalle opetustraditiolle, jota yritetään sovittaa digitaaliseen maailmaan ilman mahdollisuutta pysähtyä ja pohtia vaihtoehtoja kaikessa rauhassa.

Opetus tulee vääjäämättä jäämään enenevissä määrin verkkoon saavutettavuuden, kustannussäästöjen ja käytännöllisyyden takia. Oppiminen ei ole tietenkään pelkkää teoreettisen tiedon ulkoa oppimista, vaan myös kohtaamisia, soveltamista, kokeilua, leikkimistä ja keskustelua. Näitä ei ole mielekästä toteuttaa ylhäisessä yksinäisyydessä kymmenneliöisen soluhuoneen nurkassa. Opettajia ja luennoitsijoita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

On kuitenkin syytä pohtia mitä kaikkea voidaan viedä verkkoon ilman, että opetuksen laatu kärsii ja miten nämä teoriasisällöt olisi mielekästä muotoilla opiskelijaystävällisesti.

Nykyisenkaltaisessa tekstiin ja videoihin pohjautuvassa digioppimisessa ihminen istutetaan staattisesti ruudun äärelle. Homo sapiensin aivot ja oppimiskyky ovat sopeutuneet satojen tuhansien vuosien evoluution aikana metsästäjä-keräilijän liikkuvaan elämäntyyliin, jossa lähes koko valveillaoloaika on käytetty sieniä ja marjoja saalistaen. Liikkuminen ei ole pelkästään hyödyllistä oppimisen ja aivoterveyden kannalta, se on välttämätöntä. Aivomme tarvitsevat liikuntaa toimiakseen.

Mitä jos muotoilisimme opetuksen vastaamaan ihmisen biologisia tarpeita? Mitä jos yhdistämme oppimisen liikkumiseen?

Istun keskustakirjasto Oodin kahvilassa ja lähes kaikilla vierustovereillani on kuulokkeet. Toiset nauttivat musiikista, toiset katsovat videoita ja kolmannet pitävät niitä päässään ihan vaan vastameluominaisuuden takia. Olemme tottuneet kuulemaan ja kuuntelemaan. Tarinat ovat auttaneet ihmisiä jäsentämään tietoa leirinuotioiden ammoisista ajoista lähtien. On toki asioita, jotka aukeavat parhaimmin visuaalisen median kautta, mutta suurin osa kaikesta tiedosta on välitettävissä puheen avulla. Mitä jos biologian luento olisi käsikirjoitettu kuunneltavaksi metsäkävelyllä ja ravitsemusluento kuntosalilla? Ääni mahdollistaa aidosti aikaan, paikkaan ja tekemiseen sitomattoman opiskelun metsässä lenkkeilyn, harrastamisen, matkanteon ja selällään makaamisen muodossa. Pelkästään silmillä luettavaksi tarkoitettu oppimateriaali jättää ulkopuolelleen valtavan määrän näkövammaisia tai lukihäiriöisiä ihmisiä ja sitoo opiskelijan paikalleen.

Etäopiskelu ei ole uusi asia, sen todistavat tuhansien vuosien takaiset nuolenpääkirjoitukset ja hieroglyfit. Etäopiskelu on kuitenkin aina perustunut lukemiseen tai näkemiseen. Nyt, ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historian aikana, meidän on mahdollista välittää tietoa mukana kuljetettavien kuunneltavien tarinoiden muodossa.

Äänikirjojen, podcastien ja muun äänimedian suosio on kasvanut räjähdysmäisesti parin viime vuoden aikana. Tänä kesänä Artlab Studiosta tuli ulos kaksi ääntä varten suunniteltua tietokokonaisuutta; Suomen ensimmäinen äänisuunniteltu tietokirja sekä suoraan kuunneltavaan muotoon käsikirjoitettu vanhustyön Resident Assessment Instrument -verkkokurssi.

Artlabin verkkosivut avaavat aihepiiriä lisää.

Kirjoittaja Anttoni Palm on tuotantoyhtiö Artlabin toimitusjohtaja, koulutusyritys Skholen tuotantosuunnittelija ja muusikko. Hänen tavoitteensa on ylisukupolvinen yhteiskunta, joka arvostaa luontoa, koulutusta ja ihmisten hyvinvointia.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole
Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.
Kokeile Skholea kaksi viikkoa ilmaiseksi!