Kutsuntaterveystarkastuksessa tapahtuu

Kaikissa Suomen kaupungeissa ja kunnissa tehdään parhaillaan kutsuntaterveystarkastuksia. Niin Hämeenkyrössäkin. Mä oon tehnyt tätä(kin) työtä 7 vuoden ajan ja silti se on aivan yhtä mielenkiintoista kun ekoina vuosina. Ja se johtuu ihan asiakkaista. On mahtavaa, että täältä yläkoulusta muualle opiskelemaan lähteneet palaa hetkeksi takaisin ja mä tapaan heidät! On kiva kuulla kuulumiset ja nähdä tyyppien kasvaneen ! Ja kun puhutaan armeijasta, ase- ja / tai siviilipalveluksesta niin löytyy ryhtiä. Niin asiakkalta kuin minultakin :)

Mun nuorista naisasiakkaista lähtee armeijaan joitakin vuosittain. Heidän terveystarkastukset tehdään jo alkuvuonna ja he hakeutuvat juttusilleni omatoimisesti. Heidän tie armeijaan on omanlaisensa ja siitä sitten kirjoittelen myöhemmin !

Ennen terveystarkastusta

Kaikki tänä vuonna 18 vuotta täyttävät tai jo täyttäneet saavat helmi-maaliskuussa postia puolustusvoimilta. Posti lähetetään ensiksi tänne kuntaan, terveystarkastuksista vastaavalle taholle. Täällä mä sitten tulostelen kutsupohjat, laitan kuoreen oman ohjeen terveystarkastuksesta ja tarkastusajasta ja vien kirjeet postin kuljetettavaksi kutsunnanalaisille. Posti sisältää siis kutsuntamateriaalin, mm. kutsuntakuulutuksen ja esitietolomakkeen terveystarkastusta varten.

Kotona ennen terveystarkastusta tulevan varusmiehen on hyvä tutustua materiaaliin, seikkailla puolustusvoimien nettisivuilla selvitellen eripalvelusmahdollisuuksia ja täyttää esitietolomake terveystarkastusta varten.

Terveystarkastuksessa

Terveystarkastus on kaksiosainen. Me terkat tehdään eka osuus ja sitten lääkäri jatkaa omalla osuudella täyttäen tarkastuksen päätteeksi palveluskelpoisuustodistuksen (ehdotus palveluskelpoisuusluokaksi), mikä lähetetään sitten asiakkaan itse täyttämän esitietolomakkeen kanssa puolustusvoimien aluetoimistoon. Näin armeijan porukat sitten tietävät millaisia tyyppejä ja millaisilla toiveilla on armeijaan hakeutumassa.

Täällä mun vastaanotolla tehdään seuraavat ihan perus asiat :

Pituus ja paino - bmi on aika tärkeä. Jos se ylittää 35, niin lykkäystä luvassa.

Kuulo - 20db:n audiometritesti. Jos poikkeava, niin tehdään kynnyskuulomittaus.
Kaukonäkö - LeaNumbers-numerotestillä.
Värinäkö - S.Ishiharan-testillä.
Verenpaine- 120/80 suositeltava raja.
Virtsatesti- tsekataan pikatestillä erittyykö virtsaan sokeria, proteiinia, leukosyyttejä tai verta.

Vastaanotolla käydään läpi myösesitietolomakkeen pohjalta keskustelua terveydentilasta ja terveystottumuksista. Mulla on tapana jutella myös siitä, miten asiakas suhtautuu varusmiespalvelukseen, millaisin odotuksin armeijaan tai siviilipalvelukseen on menossa ja tärkeää on myös jutella mielialasta ja elämäntilanteesta. Terveydenhoitajan tarkastuksen jälkeen asiakas saa ajan lääkärille, ja homma jatkuu sitten siellä.

Terveystarkastuksen jälkeen

Meillä täällä Hämeenkyrössä varsinainen kutsuntatilaisuus on tänä vuonna vasta marraskuussa. Kutsuntatilaisuudessa kutsunnanalaiset tapaavat kutsuntalautakunnan jossa on myös kutsunnoista vastaava lääkäri paikalla. Lääkäri tapaa kaikki kutsunnanalaiset vielä kerran ja he voivat keskustella sen hetkisestä terveydentilasta ja tarkastaa palveluskelpoisuustodistuksen paikkaansapitävyyden. Kyllähän siinä monessa kuukaudessa voi sattua ja tapahtua vaikka mitä, terveydellekin.

Mä aattelen, että kutsuntaterveystarkastus on mahtava tilaisuus käydä keskustelua terveystottumuksista, elämänhallintataidosta, opiskelusta yms. Monelle nuorelle miehelle meno armeijaan on odotettu tai ainakin he kokevat, että se vähän niin kuin kuuluu asiaan. Aika harva on kokonaan palvelusta vastaan, siviilipalvelukseen hakeutuu aina muutamia ja se on vallan mainio vaihtoehto asepalvelukselle.

Jos kiinnostuit, voit lukea lisää kutsuntaterveystarkastusasioista esim. puolustusvoimien terveystarkastusohjeesta. Siinä on kattava paketti asioista, mitä pitää ottaa tarkastusta tehdessä huomioon ja mitkä asiat vaikuttavat palvelukelpoisuusluokkaan.

Kerro sinä nyt, mitä muistoja sinulla on armeijasta, kutsuntatarkastuksesta tai kutsuntatilaisuudesta. Miten armeijassa terveysasiat olivat esillä? Olisi kiva kuulla, joten kuulemisiin !

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.