Koronavirustilannetta ei saada kuntoon vain sairaalassa – taistelu väärää tietoa vastaan

Koronavirusta-ei-hoideta-vain-sairaalassa----taistelu-va-a-ra-n-tiedon-markkinoita-vastaan_19.3.2020
Uudesta koronaviruksesta on laitettu liikkeelle paljon harhaanjohtavaa ja väärää tietoa. Harhaanjohtavaa tietoa syntyy tahattomasti tai tehtaillaan tahallaan pandemiatilanteen eläessä päivittäin. Tarvitaan luottoa osaavien ammattilaisten sanaan ja asiallisiin verkkosivuihin.

Poikkeustilan arjessa jakoon vain luotettavaa tietoa

Poikkeustilan arjessa oivaltava medianlukutaito on yksi tärkeimmistä kansalaistaidoista. Nyrkkisääntö on, että mitä kohahduttavammasta uutisesta, tilastokäppyrästä, kuvasta tai videosta on kyse, sen kriittisempi sen suhteen on oltava. Paniikin lietsominen on vaarallista yritettäessä kaikin tavoin hidastaa koronaviruspandemian leviämistä.

Erityisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille satelee nyt tuttavilta ja tuntemattomilta kysymyksiä. Koronavirustartunnasta huolestuneita ihmisiä voi ohjata tekemään Omaolo-oirekyselyn tai hakemaan ensikäden neuvoa Koronabotilta. Sosiaalisessa mediassa tulee aina ennen Jaa-nappulan painamista miettiä hetki.

Verkko sakeana spekulointia ja harhaanjohtamista

Olisi helppo lähteä spekuloimaan, kuka tai mikä taho hyötyy väärän tiedon tahallisesta levittämisestä ja valeuutisten julkaisemisesta. Erityisesti sosiaalinen media toimii salaliittoteorioiden kansanvaelluspaikkana. Asiaa tuntevan on vaikea puuttua suljetuissa someryhmissä nopeasti leviävään väärään tietoon.

Sosiaalisen median kanavista muun muassa Twitter taistelee harhaanjohtavaa tietoa vastaan. Haettaessa tietoa aihetunnisteella #koronavirus, sivusto tarjoaa ensimmäiseksi THL:n päivittäin tarkastettua ajankohtaissivua. Yritysjäteillekin näyttää olevan mahdotonta täysin seuloa tai estää kaikkea eri sosiaalisen median kanavissa liikkuvaa virheellistä tietoa. Vastuu on silloin lukijalla.

Huuhaata ja myyttien murtamista koronaviruksesta

Tämän hetkisen huuhaatiedon mukaan esimerkiksi kuuma vesi, inkivääri tai valkosipuli vaikuttaisivat parantavasti koronavirukseen. Ei pidä paikkaansa. Neuvo suun huuhtelemisesta Betadine-vedellä ennen koronaviruksen kulkeutumista keuhkoihin on sekin pötypuhetta.

Virukset elävät solun sisällä, joten edellä mainituilla tavoilla virusinfektiota ei voida estää. Virus ei myöskään kuole yli 27 asteen ulkolämpötilassa, kuten on väitetty. On jäätävää ajatella, että moni helposti hyväksikäytettävä henkilö uskoo tai tehtailee tällaisia valheita.

Onneksi tietoa googlettavalle löytyy myös runsaasti hyvää ja tutkittua tietoa. Tällainen on vaikkapa Maailman terveysjärjestön myytinmurtaja-verkkosivu. Sieltä selviää, ettei esimerkiksi kylmä sää vähennä koronaviruksen leviämistä. Antibiootit eivät tehoa koronavirukseen. Tällä hetkellä ei ole myöskään tietoa eikä todisteita siitä, että uusi koronavirus tarttuisi ihmiseen hyttysen pistosta.

Tietosivut, infoähky ja haaste ammattilaisille

THL:n materiaalien lisäksi, sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset saavat päivittyvää COVID-19-tietoa näppärästi Terveyskirjastosta. Skhole puolestaan on avannut ilmaisen verkkokurssin infektioiden ehkäisystä ja torjunnasta kaikille. Väestön terveydensuojelun perusteet poikkeusoloissa löytyvät valmiuslaista. Ammattijärjestöistä muun muassa Tehy on koonnut verkkosivulleen yleisimmin kysytyt kysymykset poikkeustilan vaikutuksista jäsentensä työhön ja työoloihin.

Koronavirusuutisointi tuottaa ammattilaisellekin helposti infoähkyä. Siksi kannattaa seurata tarkemmin muutamaa verkkosivua ja asiantuntijaa. On myös tarpeen sulkea välillä verkkoselain ja tehdä jotain aivan muuta. Tietoa kannattaa välittää oman jaksamisen rajoissa erityisesti, kun työskentelee sosiaali- ja terveysalalla tai on valmiustilassa.

Lopuksi haastan kaikki sosiaali-, terveys-, turva-, suojelu- ja opetusalan ammattilaiset ja opiskelijat. Välitetään koronaviruspandemiasta yhdestä tutkittua, turvallista ja virallista tietoa. Kenet sinä haastat mukaan?

Lue myös: Mikä auttaa jaksamaan hoitotyössä? – Hyödynnä kokeneen sairaanhoitajan 5 neuvoa!

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.