Kaikki työyhteisön jäsenet tuovat työvuoroon mukanaan jotain, mikä vaikuttaa siihen, millaiseksi työpaikan ilmapiiri muodostuu. Esimies on tärkeässä asemassa työilmapiirin luomisessa, mutta yksikään esimies ei pysty tekemään sitä yksin. Hyvän työilmapiirin muodostumiseen tarvitaan jokaisen työyhteisön jäsenen panos. Tässä muutama pohtimisen arvoinen asia.

Elämä on valintoja

Työyhteisö ei ole harrastajateatterin näyttämöharjoitus, koti tai omien toteutumattomien toiveiden tai elämättömän elämän terapointitanner. Elämässä joutuu tekemään valintoja, ja aikuinen ihminen on vastuussa valinnoistaan. Kaikesta ei voi syyttää muita, työpaikkaa, olosuhteita, karmaa, puolisoa, pitkää työmatkaa, työvuorosuunnittelua tai pomoa.

Hyvän työilmapiirin rakentamiseen kuuluu siten tietynlainen itsekuri. Se koskee kaikkia työyhteisön jäseniä. Tavaksi muodostunut valittaminen, tai lastin kaataminen työkaverin päälle saattaa olla yksilölle hetken helpotus, mutta jatkuessaan tehokas työilmapiirin latistaja. Elämän suuret mullistukset taas ovat sellaisia tilanteita, jotka on kenties hyvä saattaa jossain muodossa työyhteisön tiedoksi. Sen vuoksi, että työkaverit ja esimies ymmärtävät, mistä muuttunut olemus tai käytös johtuu.

Kuva: Pixabay

Henkilökohtainen ystävyys työpaikalla = ongelmia?

Roolien sekoittuminen työyhteisön arjessa on mielestäni juurisyy moniin hoitoalan työyhteisöjen pitkäkestoisiin ja joskus monimutkaisiin ristiriitoihin. Liiallinen yksityiselämään kuuluvien tunteiden ja käytöksen tuominen työpaikalle heikentää työilmapiiriä. Työkaverin kanssa voi toki olla henkilökohtainen ystävä, mutta itselle on tarpeellista kirkastaa, että henkilökohtainen ystävyys ja työkaveruus ovat kaksi eri asiaa. Samassa työyhteisössä työskenteleviltä henkilökohtainen ystävyys edellyttää kykyä erottaa millainen käyttäytyminen, ja mitkä asiat kuuluvat työpaikalle. Ja mitkä eivät. Työkaveruuteen taas kuuluu se, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen.

Henkilökohtainen ystävyys työkaverin kanssa ei ole aina helppoa. Kyky käsitellä asioita objektiivisesti voi hämärtyä esimerkiksi silloin, jos ystävä-työkaveri on tehnyt potilastyössä selvän virheen. Tai jos tällä on päihdeongelma, johon pitäisi puuttua. Esimies ei voi olla henkilökohtainen ystävä oman alaisensa kanssa. Tämän sisäistäminen on muutoksen paikka niille hoitotyön ammattilaisille, jotka nousevat omassa työyhteisössä kliinisen hoitotyön tekijästä esimiestehtäviin.

Kollegiaalisuuden kompastuskiviä

Sairaanhoitajien kollegiaalisuusohjeiden mukaan vastuu kollegiaalisuudesta on kaikilla. Hoitotyön arkitodellisuus ei aina vastaa teoriaa. Työkaverin toimintatapaa pohditaan selän takana, mutta edes asiallisesta jutusta ei sanota suoraan asianosaiselle. Kollegaa nokitetaan ”potilaan parhaan” varjolla. Juoruilu on tehokas työilmapiirin nakertaja. Yhden ihmisen luulottelusta alkanut juoru saa helposti matkan varrella uusia tulkintoja, ja lopputulos on alkuperäistä huomattavasti värikkäämpi.

Työyhteisössä pitkään jatkunut epämääräisenä vellova, sanoittamaton ahdistus tai paha olo saattaa ajan saatossa kärjistyä kautta ihmiskunnan historian tunnettuun syntipukki-ilmiöön.

”Oppi kantapään kautta” tai ”kukin vuorollaan” ovat hoitotyön ikävämmän historian roskalaatikkoon kuuluvia jäänteitä, kuten kirjoitin joulukuussa opiskelijaohjausta käsittelevässä postauksessani. Hyvän työilmapiirin rakennuspalikoihin kuuluu oikeasta asiasta puhuminen oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja oikeassa kontekstissa asianosais(t)en kanssa. Hyvä työkaveri ei puhu pahaa selän takana, eikä juoruile.

Myös hiljaisuus on vallankäyttöä

Työyhteisön viestinnän lähikanaviin kuuluu osastokokous. Osastokokouksessa jokainen läsnäolija vaikuttaa osaltaan ilmapiirin muodostumiseen. Tuttua lienee se, että suuri osa on hiljaa ja vain muutama(t) tuo(vat) mielipiteitään ja ajatuksiaan julki. Yhden henkilön vaikutus saattaa olla yllättävän suuri. Parhaimmillaan vaikutus on rakentava, innostava ja/tai mukaansatempaava. Tai sitten ei. Tuttuja lienevät myös sellaiset kokousroolit kuten tilantäyttäjä, draamaqueen, kyynelehtijä, tietäväinen, sitruunainen ja niin edelleen. Myös hiljaisuus on vallankäyttöä.

Munat eri koreihin

2010-luvun hoitotyön ammattilaisen tasapainoisen arjen rakennuspalikoita ovat työ- ja yksityiselämän eri osa-alueet. Ihannetilanteessa ne täydentävät toisiaan. Elämä ja työelämä tuovat eteen kaikenlaista, ja harva välttyy koettelemuksilta. Vanhan sanonnan mukaan munia ei kannata laittaa samaan koriin. Se pitää paikkansa. Silloin kun yksi osa-alue koettelee tai pettää, niin muut kannattelevat. Ja ihminen pystyy jatkamaan eteenpäin. Omien akkujen lataamisesta täytyy muistaa pitää huolta: Toisille ei voi antaa sitä, mitä itsellä ei ole. Tällä on myös välillinen vaikutus työilmapiirin muodostumiseen.

Alaistaidot

Jokainen hoitotyön ammattilainen voi harjoittaa ja toteuttaa omassa työarjessaan työyhteisötaitoihin kuuluvia alaistaitoja. Hyviin alaistaitoihin kuuluvat muun muassa työpaikan perustehtävään eli työntekoon keskittyminen, yhteistyössä toimiminen, aloitteellisuus ja avoimuus uudelle. Hyviin alaistaitoihin kuuluu myös omaan työhön liittyvien kehitysehdotuksien tekeminen. Ja edellä mainittuun liittyen myös se, ettei loukkaannu, jos omat ehdotukset eivät aina toteudu.

Millaisia kokemuksia sinulla on siitä, että samassa työyhteisössä työskentelevä kollega on myös henkilökohtainen ystävä? Entä millaisia ajatuksia tai kokemuksia sinulla on omasta työyhteisöstäsi esimiehen ja alaisen välisestä henkilökohtaisesta ystävyydestä?