Hoitajat tarvitsevat nyt sinua!

Hoitoalalla eletään todeksi ennennäkemätöntä poikkeustilaa. Keväästä saakka hoitajien tunteet ovat vaihdelleet ammattiylpeydestä epäuskoon. Nyt COVID-19 tautitilanne nostaa jälleen rumasti päätään, koska tiedämme epidemioiden leviävän, kiihtyvän ja laantuvan aaltomaisesti.

Koronakaranteeneja hoitajapulassa

Hoitotyössä on vajaa vuosi opeteltu uutta, venytty ja sopeuduttu. Koronavirusepäilyjen kanssa on eletty pitkään hoitotyössä kuin sumussa. Toimintoja, kuten suunniteltuja leikkauksia, on jouduttu ajamaan alas. Tilanteen rauhoituttua taas purkamaan syntyneitä hoitojonoja.

Osa työkavereista on lähtenyt kertalaakista koronakaranteeniin. Itselläni on takana kaksi karanteenijaksoa. Työt on sillä välin tehty lähes jäljelle jääneellä porukalla, koska hoitajasijaisten reservit ovat paikoitellen ohuet. Maassa on jo ennestään hoitajapula. Erityisesti se koskee erikoiskoulutettua hoitohenkilökuntaa, jota ei ole saatavilla tuosta vain. On myös hyvä muistaa, että hoitoalalla koronaviruksen tuhojen raivaaminen vie vielä vuosia muun maan palatessa uuteen normaaliin.

a

Jos koronasuosituksia ei noudateta riittävästi

Valehtelisin, jos väittäisin ettei tämä koronamaratoni jo hoitajille riittäisi, vaikka olemme vasta juoksun alussa. Siksi ymmärrän hyvin, että jokainen Suomessa asuva alkaa olla uupunut ja kyllästynyt koronarajoitteisiin. Toisaalta maassa ei ole ainakaan vielä rajoitettu kansalaisia kovinkaan voimakkaasti, kun vertaan tilannetta moniin muihin Euroopan maihin. Olemme siis ainakin vielä kesällä onnistuneet toimimaan varsin hyvin.

Nyt sairaanhoitajana kylmää yrittäessäni asioida melkein missä tahansa kaupassa, ravintolassa tai julkisessa tilassa. Poikkeuksetta kohtaa ihmisiä, jotka eivät enää noudata THL:n antamia selkeitä suosituksia. Turvavälit eivät päde, kasvosuojaimia ei käytetä, eikä mahdollisuutta käsien pesuun tai desinfiointiin käytetä hyödyksi. Lisätietoa on helposti ja nopeasti tarjolla, kuten vaikkapa Skholen maksuttomalta Käsihygienia-kurssilta. Tuleeko mieleen, että jos tartuttaisit asioidessasi meitä terveysalan henkilökuntaa, meitä ei riitä tarvittaessa hoitamaan sinua ja läheisiäsi. Olemme karanteenissa tai itse potilaina.

Ole hoitajien sankari

Epäuskoisena seuraan ihmisten kommentteja, ettei kyse ole flunssaa kummemmasta taudista. Sellainen ihminen ei ole voinut jalallaankaan astua koronaepäillyn tai COVID-19 tautia sairastavan potilaan huoneeseen tai kotiin. Se mitä he eivät näe, ei ole heille totta tai pysy arjessa mielessä. Ihan herkistyn tätä kirjoittaessani joutuessani anelemaan jokaista ihmistä ymmärtämään, että nyt on tosi kyseessä.

Ole siis hoitajien sankari ja seuraavalla tavalla itsekäs. Suojaa itseäsi ja läheisiäsi koronavirustartunnalta kaikkialla. Pidä ainakin 1–2 metrin etäisyys muihin ihmisiin, huolehdi käsi- ja yskimishygieniasta ja käytä kasvomaskia alueellisen suosituksen mukaan. Mene koronatestiin, jos sinulla on oireita ja lataa Koronavilkku-sovellus. Pysy mahdollisimman paljon kotioloissa.

Hoitajat eivät pärjää yksin, tarvitsemme sinua

Edellä mainitut ohjeet ovat pakostakin kaikille jo tuttuja. Nyt on jokaisella peiliin katsomisen paikka, miten paljon ne ontuvat, jos ontuvat. Joka ikinen kerta, kun ohjeiden noudattamisesta lintsataan, koettelemme yhteiskunnan turvaverkon kantokykyä. Erityisesti näin on yhteiskunnan toiminnan poikkeusoloissakin vuoden jokaisena päivänä turvaavilla aloilla, kuten hoitotyössä.

Ole luottamuksen arvoinen ja anna hoitajille hetki aikaa hengähtää jouluna. Toimimalla turvallisesti arvostat hoitohenkilökunnan työtä tänä vuonna kaikkein parhaiten. Me yhteiskunnan toimintaa suojelevat emme kykene siihen yksin. Hoitajat tarvitsevat sinua!

Lue myös: 9 vinkkiä elämään kasvosuojan kanssa.

Jan Holmberg on terveysalan monitoimimies. Hän toimii kouluttajana, tietokirjailijana ja on koulutukseltaan sairaanhoitaja (ylempi AMK) ja ammatillinen opettaja. Janilta sujuu somemanagerointi, oppimateriaalien tekeminen ja bloggaaminen yhtä hyvin kuin kansainvälisissä hankkeissa luoviminen. Hän on koukuttava kirjoittaja, jonka mottoja ovat rohkeus, kehittäminen ja tulevaisuuteen katsominen. Vapaa-ajalla hän lukee, kuuntelee ja pyrkii keskittymään tärkeisiin hetkiin ja ihmisiin elämässään.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.