Hoitotyön arkeen ei tulisi kuulua väkivalta. Kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään työssä, ei saada vammoja tai tulla työn arjessa jatkuvasti henkisesti haavoitetuksi. Silti näin on ja on ollut jo vuosikymmeniä. Hoitotyön perustehtävä on kuitenkin hoitaa kaikenlaisia ihmisiä joilla on monenlaisia sairauksia, jolloin ei voida välttyä kohtaamasta väkivaltaisia, aggressiivisia tai arvaamattomia asiakkaita. Keinot turvalliseen hoiva- ja hoitotyöhön on tällöin etsittävä jostain muualta. Keinoja on, mutta miten ne vielä saataisiin kaikkialle käyttöön ja tietoisuuteen?

Kuva: Unsplash Clay Banks

Yleisimmin väkivaltaa ja uhkaa koetaan siellä, missä hoidetaan ihmisiä – sarkasmiako vai totta?

Hoitotyön TOP10 väkivalta- ja uhkatilastoissa ovat vuodesta toiseen teho- ja valvonta- ja vuodeosastot, psykiatria, ensihoito ja päivystys. Perusterveydenhuollossa ja sosiaalialalla eniten uhkaa ja väkivaltaa koetaan vuodeosastojen lisäksi palveluasumisessa, kuten vammaistyössä ja vanhustyössä, siis muun muassa hoivakodeissa.

Valviran 2020 selvityksen mukaan hoivakodeissa tapahtuu väkivaltaa myös asukkaiden välillä ja vastikään uutisoitiin väkivaltaisesta hoivakodin asukkaasta, joka pahoinpiteli toisen muistisairaan siten, että tämä myöhemmin kuoli.  Eli sen lisäksi, että hoitajan tulisi ehkäistä itseensä kohdistuvaa väkivaltaa, tulisi hänen riittää suojelemaan asiakkaitakin toisiltaan.

Puhummeko turvallisuusalan ammattilaisesta, poliisista vai hoitotyön empaattisesta ja tunnollisesta vuorovaikutuksen ammattilaisesta?

TOP10 - lista ei varmastikaan ole monellekaan uutinen, eikä väkivaltakaan hoitotyössä ole mitenkään uusi asia. Oman hoitajaurani alkutaipaleella menetimme opiskelijatoverin, ihanan sairaanhoitajan, potilaan väkivallan seurauksena ikuisiksi ajoiksi. Väkivalta hoitotyössä näyttäytyi silloin minulle peruuttamattoman järkyttävällä tavalla.

Moni on kuitenkin jälleen kauhistelee väkivallan määrää lukiessaan vastikään julkaistuja tuloksia Tehyn kyselystä. Tehy kartoitti sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalan ammattilaisten kokemaa väkivaltaa ja sen esiintymistä sosiaali- ja terveysalalla.  Vaikka näitä esiintuloja on tehty vuosikausia ja vuosikymmeniä, on aihe jatkuvasti ajankohtainen. Ehkäisevien keinojen kouluttaminen hoitajille ja turvaavien toimintamallien käyttöön ottaminen hoitotyön ympäristöihin ovat edelleen tarpeellisia.

Tappouhkauksia, väkivaltaa, uhkaa ja solvaamista – ”Tarttis tehdä jotain”, eikö totta?

Tehyn kyselyn mukaan jopa joka neljäs hoitaja on saanut tappouhkauksen. Minäkin kuulun näihin tappouhkauksen saaneisiin hoitajiin. Tilanne oli todella pelottava ja todellinen. Tuolloin jäin henkiin, enhän tätä tässä muutoin kirjoittaisikaan.

”Nyt sä ämmä kuolet!” - Pakoreittiä ei ollut ja olin varma, että nyt lähti henki.

Tilanteen rauhoituttua näennäisen rauhallisuuteni, vuorovaikutukseni ja ”äidillisyyteni” keinoin, pääsin pois suljetusta tilasta.  Tein raportin työnantajalle ja tiimin jäsenille tilanteesta. Sittemmin totesin, ettei tuossa työpaikassa ole halua tehdä asialle mitään. Otin lopputilin, mutta varmistin edes jollakin tavoin, ettei kukaan jatkossa joudu samaan tilanteeseen ja tein ilmoituksen työsuojelun valvovalle viranomaiselle. Tuolloin ei ollut vielä HaiProta tai muitakaan systemaattisia järjestelmiä, joten ilmoittamisen kynnys oli varmasti nykyistäkin korkeampi - minullakin.

Luulin, että nyt jo parinkymmen vuoden jälkeen osattaisiin ja ymmärrettäisiin paremmin, mutta sitten törmäsin aiemmin mainittuun Tehyn kyselyyn sekä tuoreeseen väitöskirjaan aiheesta.

Ei voi parantaa sellaista, mistä ei tiedä ja jos tietää, pitäisi tarttua asiaan ja tehdä sille jotakin

Johanna M. Pulkkisen tuore väitöskirja sosiaali- ja terveysalalla tapahtuvasta väkivallasta ja sen hallinnasta tarkastettiin vastikään Turun yliopistossa. Väitöksen mukaan moni työpaikalla sattuneista väkivalta- ja uhkatilanteista ei johda työpaikoilla konkreettisiin toimenpiteisiin, joilla pyrittäisiin ehkäisemään hoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa. Toimia ei siis tehdä, vaikka on olemassa erilaisia keinoja ja malleja sekä koulutusta väkivallan ja uhkatilanteiden ehkäisemiseksi ja tilanteen parantamiseksi.

Toimiin ei voi toki ryhtyä, jos tilanteita ja uhkaa ei ymmärretä tai tiedosteta. Merkittävä osa väkivalta- ja uhkatilanteista jääkin kokonaan ilmoittamatta. Tehyn tutkimuksen mukaan neljäsosa kyselyyn vastanneista ei ollut kertonut tapahtumasta esihenkilölleen, työsuojelulle tai työterveyshuoltoon.  Surullisinta on, että Tehyn kyselyn mukaan 40 % vastaajista koki, ettei uhka- ja väkivaltatilanteesta kertominen johtaisi kuitenkaan mihinkään, kuten minunkin tarinassani kävi.

"Väkivalta nyt vaan on osa tätä työtä" – oikeasti, tuleeko näin olla?

Miksi väkivallasta ja uhkatilanteista ei kerrota? Syiksi löydettiin muun muassa, että hoitajat kokivat väkivaltatilanteiden kuuluvan työhön. Eihän kenenkään kuuluisi tehdä työtä, johon kuuluu jo lähtökohtaisesti väkivalta ja uhkailu? Tai toisaalta, jotkut sellaista työtä toki tekevät ja siihen kouluttautuvat, mutta he toimivatkin poliisissa tai turvallisuusalalla.

Eräässä koulutuksessa luennoinut poliisi totesi, että ”jos teitä joku uhkaa siellä työpaikalla, soittakaa 112 ja me tullaan. Meille sentään maksetaan siitä, että otetaan turpaamme, teille ei”.

Uhka- ja väkivaltatilanteista tulee tehdä rikosilmoitus, koska väkivallan ja uhkailun vastaanottaminen ei kuulu hoitajan perustyöhön. Toisaalta tiedämme, että hoiva- ja hoitotyötä tehdään niissäkin ympäristöissä, joihin poliisin kutsuminen olisi toistuvaa, eivätkä väkivaltaisesti käyttäytyneet joutuisi siitä sairauden tai vamman vuoksi edes rikosvastuuseen. Väkivalta ja uhkailu kun on yleistä psykiatriassa, kehitysvamma- ja vanhustyössä ja jopa varhaiskasvatuksessa. Näihin paikkoihin ei nyrkin iskun vuoksi voi soittaa poliisia ja siksi ehkä myös moni väkivalta- ja uhkatilanne jää ilmoittamatta. Näitä hoitotyön ympäristöjä onkin tarkasteltava toisella tavalla ja keinot on löydettävä toisaalta.

Keinoja ehkäistä ja vähentää väkivallan ja uhkatilanteiden riskiä ja tapahtumia

Koulutus on aina hyödyllistä ja suositeltavaa, jotta hoitajat saisivat keinoja selvitä monenlaisista tilanteista. Minäkin olen saanut osallistua työurani aikana monenlaisiin turvallisuuskoulutuksiin ja opettanut sekä kouluttanut itsekin väestöä, hoitajia ja tulevia hoitajia kohtaamaan näitä tilanteita ja valmistautumaan niihin.

Koulutuksissani sisältöinä on ollut muun muassa ennakointi ja varautuminen. Ennakoinnilla tarkoitetaan riskien tunnistamista ja rakenteiden sekä käytäntöjen tarkistamista ja niistä sopimista. Esimerkiksi pakenemista varten pitää olla ovia ja reittejä. Hoitajan vaatetuksen kynätaskuissa ei kannata pitää välineitä, jotka on helppo napata ja käyttää niitä aseena - eli esimerkiksi ne sakset pois näkyviltä. Olen suositellut myös tarkistamaan huonetilat ja poistamaan niistä kaikki aseeksi tai astaloksi sopivat esineet.

Kouluttautuminen ja erityisesti tilanteiden harjoitteleminen tuovat varmuutta niissä toimimiseen. Skholen verkkokursseilla voit opiskella ajasta ja paikasta riippumatta uhka- ja väkivaltatilanteisiin valmistavia taitoja, kuten muistisairaan kohtaamista ja löytyy sieltä kurssi myös traumaattisesta kriisistä.

Itsepuolustus- ja irtaantumistaidot ovat myös hyviä koulutusaiheita ja monet organisaatiot näitä koulutuksia tarjoavatkin. Vaikka ajattelen ensisijaisesti, että on tärkeää paeta paikalta, on niitäkin tilanteita, joista ei pääse karkuun. Tällöin on hyvä harjoitella taitoja, joilla pääsee väkivaltaisen kynsistä.

Muistan erään kuuluisan poliisin koulutuksesta ohjeen, että ”jos täällä päivystyksessä joku hyökkää kimppunne – työntäkää sormet sen silmiin…”. Ajattelin silloin, että en minä sellaista pystyisi tekemään ja ajattelen edelleenkin, vaikka henki menisi.

Olisihan se aika paradoksaalista, että päivystyksen hoitaja työntää riehuvan potilaan silmiin sormet ja heittää siitä paareille ja aloittaa sitten silmiin vammautuneen hoitamisen.

Vuorovaikutus ja kohtaamistaidot ovat mielestäni kaikista keinoista merkittävimpiä ja keskeisiä väkivalta- ja uhkatilanteiden ehkäisyn ja tilanteen rauhoittamisen keinoja. Vuorovaikutuksen ammattilaisena koen, että vuorovaikutuksen ja kohtaamisen taidot ovat sekä elämässä, että hoitotyössä tärkeimipiä taitoja. Nämä taidot ovat uskoakseni auttaneet minuakin siinä, että en työurani aikana ole saanut koskaan nyrkistä ja harvoin nuo sanallisetkaan solvaukset osuivat kohdalleni. Kuvaamani tappouhkaus oli taasen monisyisempi tarina.

Omalla käytöksellä ja puheella on suuri merkitys, jotta ei tulisi ”kaivaneeksi verta nenästään”.

On myös hyvä oppia tunnistamaan uhat jo ennalta ja ennakoida. Minä en kaikkien lisäkoulutuksien ja vuosien jälkeen kuvittele, ettei kukaan voisi tehdä minulle pahaa. Vaikka en epäile kaikkea ja kaikkia, en kuitenkaan elä turvallisuuden harhassa ja katson tarkkaan, miten käyttäytyvän ja ilmeilevän kanssa menen esimerkiksi samaan hissiin. Julkisissa kulkuvälineissä valitsen huolella istumapaikan, enkä anna asiakkaiden kävellä takanani. Varmistan myös pakoreitin, jos tilanteessa on vähäisintäkään tunnetta uhasta.

Perusasioita taas turvallisuuden näkökulmasta on, että henkilöstöä on riittävästi ja työpaikalla olla selkeät pelisäännöt sekä hälytysjärjestelmät, jotka ovat kaikkien tiedossa.

Emme koskaan saa väestöä väkivallattomaksi, eikä pakkotoimet tai kemiallinen rauhoittaminen ole vanhus- tai vammaistyössä eikä psykiatriassakaan eettisesti ensisijaista. Onkin tärkeää varmistaa työssä jaksaminen esimerkiksi psykososiaalisen tuen, kriisiavun ja työnohjauksen turvin.

Vuorovaikutuksesta ja asiakkaan kohtaamistaidoista voit lukea lisää blogistani: Miten kohtaat ihmisen ja miten puhut hänelle?

Katri Thurman on pulppuvan pirskahteleva, luova ja innostuva ekstrovertti sekä multitaskaaja-ajattelija. Katri on terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja, tietokirjailija ja työnohjaaja STOry. Katri harrastaa vapaa-ajallaan opintojen ja muun lisäksi teatteria, josta hän saa eväitä opetustyöhön. Katri on kiinnostunut hoitotyön ja pedagogiikan ajankohtaisuuksista, digitalisaatiosta, työhyvinvoinnista, vuorovaikutuksesta ja etiikasta sekä arvoista ja näitä hän pohtii blogissaan.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole
Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.
Kokeile Skholea kaksi viikkoa ilmaiseksi!