Hoitotyössä vastoinkäymisistä selviää resilienssin avulla

Työelämässä, kuten elämässä yleensäkin, on käytännössä mahdotonta välttyä vastoinkäymisiltä. Vastoinkäymiset voivat olla suuria tai pienempiä ja arkisia: epäonnistut työtehtävässäsi, et tule valituksi haluamaasi työtehtävään, työvuorotoiveesi eivät mene läpi tai työyksikössä tulee muutoksia joihin sinulla on vaikeuksia sopeutua. Näihin tilanteisiin ihmiset suhtautuvat eri tavoin – miksi toinen vaipuu herkemmin epätoivoon samalla kun työtoveri kohauttaa olkiaan jatkaen eteenpäin?

Resilienssillä tarkoitetaan sopeutumis- ja selviytymiskykyä tilanteissa, joissa henkilö kohtaa yllättäviä muutoksia ja koettelemuksia. Kyseessä on psyykkinen ominaisuus, jota toisilla on enemmän kuin toisilla. Sen vuoksi jotkut selviävät useammistakin vastoinkäymisistä samalla, kun toiselle pienimmätkin vastoinkäymiset tuntuvat liiallisilta.

Resilienssistä kuulee puhuttavan yleensä tilanteissa, joissa ihminen kohtaa suuren menetyksen tai trauman, kuten sairastumisen tai läheisen poismenon. Ajattelen kuitenkin, että merkityksellisempää on, kuinka yksilön resilienssiä punnitaan arjessa, kuten työpaikalla vastaan tulevissa vastoinkäymisissä. Hoitoalalla esimerkkinä voi olla tilanne, jossa työtehtäviä on paljon, ruokatunti venyy pitkälle iltapäivään tai hoitotyöntekijä kohtaa yllättäviä haasteita. Työvuoron jälkeen yksi hoitaja lähtee kotiin ajatellen työpäivän olleen huono ja vaikea, minkä vuoksi manailu saattaa jatkua vielä kotiovellakin. Vastaavassa tilanteessa kollega saattaa huokaista työpäivän jälkeen helpotuksesta, sekä lähteä hyvillä mielin kotiin viettämään ansaittua vapaa-aikaa.

photo-1460901138833-f28e30a12c4b-1
Kuva: Unsplash

Resilienssiä voidaan kehittää

Kuten sanottu, toisilla resilienssiä on enemmän kuin toisilla. Tällainen selviytymiskyky lisääntyy tavallisesti elämänkokemusten myötä. Hyvä uutinen on se, että omaa resilienssiä voi pyrkiä myös aktiivisesti kehittämään. Psykologi, tutkija ja psykoterapeutti Soili Poijulan mukaan resilienssiä vahvistavia tekijöitä ovat ongelmanratkaisutaidot, joustavuus, omien tunteiden hallinta ja erityisesti optimistinen ajattelu. Poijula on myös kirjoittanut aiheesta ensimmäisen suomenkielisen kirjan, joka on nimeltään Resilienssi: muutosten kohtaamisen taito.

Mitä optimistiseen ajatteluun ja asioista kerralla ylipääsemiseen tulee, voin ainakin omasta puolestani sanoa, että kehittyminen ei liene pahitteeksi. Työyhteisössä minua on usein luonnehdittu positiiviseksi ja iloiseksi työtoveriksi, mikä koen itsekin olevani. Tietenkin minullakin on päiviä ja hetkiä, jolloin on vaikeaa nähdä hopeareunukset myrskypilvessä. Yleensä en kuitenkaan näe mitään syytä kiukutella työpaikalla, sillä oman turhautumisen purkaminen esimerkiksi työtovereihin ei mielestäni ole tarpeen. Huonon päivän jälkeen tunteet purkautuvat yleensä läheisimpien ihmisten seurassa kotioloissa, jolloin saatan kanavoida ärsytykseni esimerkiksi pöydällä oleviin viattomiin leivänmuruihin, joiden olemassaolo saa minut mutisemaan teatraalisesti ääneen.

Kuinka omaa resilienssiä kehitetään?

Poijulan mukaan omaa resilienssiä voi parantaa kehittämällä omia tietoisuustaitoja. Niiden avulla henkilön on helpompi tunnistaa omia tunteitaan ja myös säädellä niitä. Tietoisuustaidot auttavat myös kohtaamaan ja sietämään hankalaksi koettuja tunteita. Omia tunteita tarkastellessa ja kohdatessa ne rauhoittuvat, jolloin järkiajattelu saa äänensä paremmin kuuluviin. Tällöin käyttöön pääsevät ongelmanratkaisutaidot, joista on hyötyä arkisissa vastoinkäymisissä, esimerkiksi työelämässä. Poijulan mukaan myös joustava asenne pehmentää pettymyksiä.

Mutkat suoraksi vetämällä voidaan siis todeta, että vastoinkäymiset kasvattavat. Kaikkea ei tarvitse sietää ja aina ei myöskään jaksaisi kasvaa, mutta muista tämä ajatus seuraavalla kerralla, kun työpäivä tuo tullessaan ennakoimattomia muutoksia, kiirettä tai jotain muuta mikä harmittaa: harmittaa saa, mutta tärkeää on myös päästä eteenpäin. Huomenna on varmasti parempi päivä, sillä silloin sinä osaat jo ratkaista sen asian, mistä tänään jouduit selviytymään.

Voimaa ja energiaa loppuviikkoon!
Emmi

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.