Hiljaiset hetket ovat hoitotyössä merkittäviä

Hiljaisilla hetkillä on hoitotyössä monet kasvot. Ne viestivät monipuolisesti potilaan, läheisen, työkaverin tai hoitajan itsensä kohtaamisesta. Hiljaisuus ei siksi aina kerro vain toimettomuudesta, ahdistuksesta tai epämukavuuden tunteesta.

Hiljaisuus kertoo hoitotyössä sadoista pienistä yksityiskohdista

Hiljaisuuden tärkein merkitys on mielen selkiytyminen. Jatkuva ympäristön häly ja puhesaaste voivat kuormittaa kehoa ja mieltä, johtaa ne stressitilaan. Silloin hiljaiset hetket rauhoittavat potilasta ja saavat hoitajan ajattelemaan arkista tekemistään syvemmin. Hoitotyössä hiljaisuudesta kumpua päätöksiä, kehitettäviä asioita, voimaa ja kokemus toisen ihmisen läsnäolosta.

Haavoittuvassa asemassa oleva voi ilmaista hiljaisuudella yhtä hyvin vihaa, häpeää, tyytyväisyyttä, nautintoa kuin kiitollisuuttakin. Vaikeneminen voi johtua vaikkapa siitä, että autettava nieleskelee ilon tai surun kyyneleitä. Silloin korostuu hoitajan kyky olla aidosti läsnä ja ymmärtää hiljaisuuden syvin merkitys. Kaikkea ei voi hoitotyössä edes sanoa ääneen. Sopivia sanoja ei ole tai ne lisäävät liiaksi autettavan kärsimystä.

Äkilliset hiljaiset hetket terävöittävät hoitajan aistit

Äkillinen hiljaisuus osastolla tai puheliaan potilaan huoneessa saa kokeneen hoitajan valppaaksi. Se tarkoittaa useimmiten sitä, ettei kaikki ole hyvin. Se voi myös tarkoittaa kipulääkkeen tehonneen tai potilaan rauhoittuneen väkivaltatilanteen jälkeen. Joskus se taas kertoo potilaan tehneen vaikean päätöksen tai menehtyneen.

Muistan esimerkiksi, miten saattohoidossa olevan potilaan läheinen istui surusta shokissa hiljaa osaston käytävällä. Ohi kävellessään hoitaja pysähtyi kohdalle ja katsoi häntä silmiin. Kosketti kevyesti olkapäästä ja jatkoi matkaansa sanomatta sanaakaan. Läheinen muistaa hiljaisen, rauhoittavan ja voimaa antaneen kohtaamisen merkittävänä kohtaamisena vielä vuosia potilaan menehtymisen jälkeen.

a

Hiljaiset hetket voivat olla nielaistuja sanoja ja taikauskoa

Hoitajan on osattava kuunnella nielaistuja sanoja ja liian lyhyitä tai pitkiä taukoja puheessa. Ymmärtää, että joskus potilas tai läheinen kaipaa vain hiljaisuutta. Jatkuva puhe ja kovat äänet voivat olla hoitajan työssä rutiinia. Sairaana, kivuliaana ja väsyneenä ne voivat sen sijaan kuormittaa hoidettavaa. Kun lepo on paras lääke huomaan hoitajana sanovani, että palataan tähän asiaan myöhemmin.

Seuraavaksi tulee tunnustus. Monet hoitajat ovat hiukan taikauskoisia. Hoitajien kansliassa seuraava toteamus on usein kielletty: onpa täällä tänään hiljaista. Moni ajatelee, että sen ääneen sanomisen jälkeen joudutaan painamaan näännyksiin saakka ja tyrät rytkyen työvuoro loppuun.

Hoitotyössä hiljaisuus on osa työhyvinvointia

Tunnustetaan heti perään toinenkin asia. Erityisesti kiirepäivinä yritän hakeutua yksin tauolle. Tuntuu kuin mieleni, kehoni ja aistini olisivat ylikuormittuneet. Ikään kuin stressi valuisi hien lisäksi ihohuokosistakin ulos. Tarvitsen silloin hetken hiljaisuutta potilaista, läheisistä ja työkavereista.

Edellä mainituista syistä olen, puheliaana ihmisenä, oppinut olemaan hiljaa työpäivän päätteeksi pukukopissa. Miettimään keikkasairaanhoitajana hetken, miten minulla ja tiimillä meni. Tärkein itselleni esittämä kysymys on, mitä minulle ja työssäjaksamiselleni ihan oikeasti työpäivän päätteeksi kuuluu. Seuraavaksi suljen mielessäni auki olevan potilastietojärjestelmän, ja painan lopulta työpaikan oven takanani kiinni.

Lue myös: Hoitajien mieli kuntoon – koituisi miljoonien säästöt?

Jan Holmberg on terveysalan monitoimimies. Hän toimii kouluttajana, tietokirjailijana ja on koulutukseltaan sairaanhoitaja (ylempi AMK) ja ammatillinen opettaja. Janilta sujuu somemanagerointi, oppimateriaalien tekeminen ja bloggaaminen yhtä hyvin kuin kansainvälisissä hankkeissa luoviminen. Hän on koukuttava kirjoittaja, jonka mottoja ovat rohkeus, kehittäminen ja tulevaisuuteen katsominen. Vapaa-ajalla hän lukee, kuuntelee ja pyrkii keskittymään tärkeisiin hetkiin ja ihmisiin elämässään.

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.