Sairaalamaailman, hoitotoimenpiteet ja hoitotyön ammattilaiset näkee aivan eri silmin, kun joutuu ammattilaisena potilaaksi. Kaularangan prolapsini leikattiin alkukeväästä ja vietin vuorokauden sairaalassa. Vuorokaudessa ehtii tapahtua paljon ja vuorokaudessa ehtii nähdä paljon.
Cancer Surgeons
Photo by National Cancer Institute / Unsplash

Vuorokaudessa ehtii – tokkuraisena potilaanakin – havaitsemaan lukuisia kohtia, joissa olisi petrattavaa, jotka eivät suju ”oppikirjan mukaan”. Toki tässä ajassa ehtii nähdä myös paljon hyvää ja kaunista, oikeellista. Kokosin seuraavaan omat havaintoni pre-, peri- ja post-operatiivisista näkökulmista.

Esitietolomake täytetään kolmesti ja sairaalaan tullaan aina seitsemältä

Tämä tarina on tosi. Kun leikkauspäätös oli tehty, sain ilmoituksen, jossa ohjeistettiin digihoitopolulle kirjautuminen. Digihoitopolulla katsoin ohjevideoita, sain tietoa ja täytin kaavakkeita (esitiedot, oirepäiväkirja ja niin edelleen). Minulla oli lisäksi mahdollisuus viestiä hoidonvaraajan kanssa ja tutkia minua koskevia terveystietoja.

Kaksi viikkoa ensimmäisestä digihoitopolkuasioinnista sain kirjeen, jossa oli sama esitietolomake, jonka jo kerran olin täyttänyt sekä palautuskuori, jossa lomake lähetettäisiin sairaalaan postitse. Tein työtä käskettyä ja pudistelin päätäni. Viikko ennen toimenpidettä hoidonvaraaja soitti ja täytimme vielä kerran saman esitietolomakkeen yhdessä.

Päällekkäistä työtä, resurssihukkaa, leanauksen paikka – eikö?

Sairaalaan tullaan seitsemältä, koska ovi aukeaa silloin. Tämä oli puhelimessa saamani perustelu sille, miksi puolenpäivään ajastettu leikkauspotilas saapuu sairaalaan aina kello seitsemän aamulla. Oikeampi selitys olisi varmasti se, että en ole tavannut leikkaavaa lääkäriä. Lääkäriä, joka saapuu yhdeksältä osastolle tapaamaan potilasta.

Seitsemästä yhdeksään istun nojatuolihuoneessa ja odotan. Saan luvan lähteä kävelemään käytäville. Huoneessa ollessani hoitaja käy välillä katsomassa minua ja kirjaa koneelleen olennaisia asioita. Sitten hän lähtee. Yhdeksän jälkeen minut valtaa ravinnotta olo -pahoinvointi, verensokerini on matala ja verenpaine alhainen. Alkaa kanyylin ja infuusion laitto. Tämä sujuu mukavasti, ja olo kohenee nopeasti.

Elektiivinen leikkaus voidaan siirtää kiireellisten tapausten vuoksi

Näin se menee, ja kaikki sen ymmärtävät: triagesta triageen, elintärkeät ensin ja sitten vasta kaularangan prolapsit. Ammattilaisena tämä oli tiedossa, mutta en ollut sisäistänyt asiaa. Tästä ei myöskään minulle mainittu missään vaiheessa ennen kuin lääkäri tapasi minut leikkauspäivänä nojatuolihuoneessa.

Kerroin, että pelkään eniten sitä, että toimenpide siirtyy, ja minulle vastattiin, että niin voisi tässä tapauksessa käydä.

Jännitys tiivistyi. Kysyin hoitajalta, kuinka moni tapaus joudutaan siirtämään ja vamistelin, että kai minut kuitenkin viikonlopun aikana hoidetaan. Ei hoideta. Aika siirtyisi mahdollisesti jopa kuukaudella tai kahdella eteenpäin. Järkytyin. Minusta olisi hienoa, jos tästä puhuttaisiin jo esitietovaiheessa.

Potilaan kanssa viestiminen ja oikean tiedon anto ovat hoitotyön ensisijaisia ja tärkeimpiä tehtäviä koko hoitoprosessin ajan. Onneksi kaiken jännityksen jälkeen kuitenkin pääsin toimenpiteeseen.

Leikkaussalissa kyyneleet pyyhitään hihaan tai peittoon

Ammattilaisen tietopohjalla ja hieman huolettomalla luonteellani en pelännyt tai jännittänyt toimenpidettä. Kunnes saavuimme leikkaussaliin. Salissa leikkaustiimi oli minua ja saattavaa vuodeosastohoitajaa vastassa. Kun tsekkauslistaa alettiin läpikäydä, aloin itkeä – vanhana anestesia- ja tehohoitajana aloin pelätä kaikkia niitä riskejä, joista lääkäri aiemmin minua varoitti.

Leikkaussalin henkilökunta oli hymyilevä, lämminhenkinen porukka. Heillä kaikilla oli salissa oma paikkansa, jonka he taidolla hoitivat.

Juuri ennen anestesiaa pyysin, että saisin kuivata kyyneleet ennen lääkkeiden antoa. ”Totta kai”, totesi anestesialääkäri ja jatkoi, että voisin kuivata ne hihaani tai peittoon. Tivasin kuitenkin itselleni nenäliinan ja sain sen.

Leikkaussalin ilmapiiri oli iloinen, mikä pelasti minut suurimmalta kauhulta. Annoin heistä oitis hyvää palautetta. Ilmapiirillä on valtavasti väliä. Tästä tiimistä aisti osaamisen, yhteen hiileen puhaltamisen ja hyvän hengen.

Hoitava lääkäri tulee tapaamaan potilaan heti hänen siirryttyään heräämöön – eikä lainkaan sen jälkeen

Heräämötilanne ei ole kaikkein otollisin keskustelulle monestakaan syystä: potilas on tokkurainen, potilas on nukuksissa, potilas ei muista käytyä keskustelua enää minuutti käydyn keskustelun jälkeen.

Heräämössä sen sijaan muistettiin olla taitavia ja ammattitaitoisia. Lisäksi siellä oltiin inhimillisiä ja rauhallisia. Tunnelma oli seesteinen ja potilaan toipumista edistävä.

Heräämöhoitaja kysyi uneliaalta potilaalta, haluaisiko tämä soittaa lähimmilleen. Potilas halusi, mutta oli huolissaan, sillä puhelin oli osastolla.

Heräämöhoitaja soitti heräämön kännykästä miehelle. Ja kaikki oli hyvin. Kymmenen pistettä ja papukaijan merkki!

Koska leikkaus tehtiin perjantaina, ei leikkaava lääkäri tavannut potilasta lainkaan leikkauksen jälkeen heräämökohtaamisen lisäksi. Kaikki kysyttävä piti säästää etupäivystäjälle...

Lukuisia positiivisia havaintoja ja muutama kehittämisen kohde

Ohessa vielä muutamia tärkeitä havaintoja sairaalasta:

  • Vuodeosastolla ollaan taitavia ja ammattitaitoisia. Ilta- ja aamuvuoron nuori sairaanhoitaja on niin inhimillinen ja osaava tapaus, että annoin hänelle heti palautetta joka kanavasta. Jos jokainen ohtaaminen olisi samankaltainen, olisimme varsin hyvissä käsissä!

Yövuorossa saa vain lääkärin määräämää lääkettä. Mikä on ihan oikein ja oppikirjoista.

Jollakin tavalla kuitenkin hassua, että huumausaineeksi määriteltyä lääkettä on luvallista antaa, perussärkylääkkeitä ei. Tällä mennään. Tai mentiin.

  • Ilta-, aamu- ja yövuoron hoitajat sekä pre-operatiivinen hoidonvaraaja ohjaavat potilasta eri tavoin samasta aiheesta. Potilasta pitää ohjata samalla tavoin joka pisteessä. Potilasohjauksen tulee olla systemaattista, informaation oikeaa ja ohjaustavan potilaalle soveltuva. Nyt tieto oli vaihtelevaa, mikä sekoitti toipilaan pään.

  • Kirjallinen potilasohje on huolella tehty. Kaikki muut kohdat on täytetty ja selitetty, mutta seksuaalisuus ja sukupuolielämä -kohtaan on kirjattu "keskustele asiasta puolisosi kanssa". Entä jos puoliso ei ole neurokirurgi? Vaikea ja vaiettu aihe (jota on erityisen hankala käsitellä potilasohjauksessa) mutta kuitenkin arkielämän yksi tärkeimmistä perusasioista. Hoitotyön ammattilaiselle tämän tulisi olla "peruskauraa", ohjauksessa erityisesti läpikäytävä asia.

  • "Me pidetään susta hyvää huolta!" Potilaalle tärkeintä on tuntea olevansa turvassa. Kun paniikkivaiheessa leikkaussalissa anestesiahoitaja tarttuu kädestä ja silittää olkapäätä ja toteaa yhteen ääneen anestesialääkärin kanssa pitävänsä hyvää huolta, potilas rauhoittuu. Hänestä tuntuu turvalliselta. Nämä hetket olivat (ja ovat!) ne tärkeimmät.

Lopuksi olennaiset:

Aamukahvi maistui hyvältä.
Ja puuro oli juuri sopivan suolaista.

Tarttumapinnoilla
Minna

Blogin tekstin tarjoaa Skhole
Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.
Kokeile Skholea kaksi viikkoa ilmaiseksi!