"Ammattilainen, kohtaa minut ihmisenä myös poikkeusaikana!"

On viikonloppu. Eletään koronarajoitusten viimeisiä viikkoja. Peruskoulut ovat olleet avoinna jo toista viikkoa, ihmiset ovat selvästi lähteneet muissakin asioissa ja yhteisöissä liikkeelle. Koronatartunnat ovat vähentyneet, ja tilastot näyttävät päällisin puolin hyviltä. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat tehneet pitkän ja kuormittavan kaksikuisen työrupeaman. Koronanpelko ja kiristyneet resurssit näkyvät kaikkialla.

19-vuotias nuorukainen on viettämässä iltaa kavereidensa kanssa noudattaen kuitenkin hallituksen linjaamaa kymmenen hengen sääntöä. Illanvieton loppumetreillä, puoli yhden maissa yöllä, nuorukainen tuntee äkillisesti ja nopeasti pahenevaa rintakipua, johon yhdistyy voimakas hengenahdistus ja huonovointisuus. Hän ei saa itseään pystyasentoon eikä kykene hengittämään kunnolla, hän kertoo pian pyörtyvänsä.

Kaveri, jonka kyydissä poika on palaamassa kotiin, soittaa nuorukaisen kehotuksesta hätäkeskukseen. Koska avainsana ”hengenahdistus” on mainittu, ei ambulanssikyytiä ensimmäiseksi koronariskin vuoksi ole tarjolla, vaan kaveria pyydetään huolehtimaan huonovointinen ja kivulias nuori päivystykseen nopeasti.

Nuorukainen ei ole ”tosihumalassa”, vaikka kaljaa illan aikana onkin ottanut. Hän myöntää sen heti sekä huolestuneille vanhemmilleen että hätäkeskukseen. Se tulee ensimmäiseksi ilmi myös päivystyksen triage-vastaanotossa. Vihaisen oloinen aulahoitaja istuttaa pojan päivystyksen aulatilaan ja kehottaa odottamaan omaa vuoroaan. Kun oma vuoro vihdoin tulee, kehotetaan jälleen odottamaan. Vastaanotto on sen kaikissa vaiheissa töykeää, vähättelevää ja hidasta. Oireita ei oteta tosissaan. Kuume tosin mitataan välittömästi, koska hengenahdistushan viittaa tässä ajassa vahvasti (ja vain) koronaan. Kuumetta ei kuitenkaan ole. Eikä muitakaan virusoireita havaita.

Pitääkö tilannettaan joutua vakuuttelemaan?

Potilas on kumarassa ja valittaa kipua, jonka ajattelee ehdottomasti olevan sydänperäistä – juuri televisiossakin mainostettiin, että tällaisten oireiden ilmaantuessa pitää hakeutua nopeasti hoitoon, ”että meillä hoidetaan koronasta huolimatta.”

Poika joutuu vakuuttamaan useita kertoja ammattilaisille, että mitään muita päihteitä ei ole ollut käytössä kuin alkoholi. Sitten hän vakuuttaa saman vanhemmilleen. Tekstareilla. Tutkimustulokset – kun ne vihdoin saadaan otettua – varmistavat vakuuttelun.

Vanhemmat ovat huolissaan, kuten poikakin. Kipu aaltoilee, hengenahdistus on olemassa, mutta hieman helpottanut. Hän pyytää vanhempiensa soittamaan omaisten linjalle, ja äiti soittaa oitis päivystykseen.

Omaisten linjalla on ruuhkaa

Omaisten linjan ensimmäiset kaksi ja puoli minuuttia kuluvat koronatiedotteen kuuntelemiseen: jos sinulla on seuraavia oireita, pysy kotona, lepää ja hakeudu hoitoon vasta, kun tilanne on kestämätön tai sinulla on vakavia oireita, kuten hengenahdistus. Sitten sama tiedote ja ohjeistus annetaan ruotsiksi. Sen jälkeen pitää odottaa, koska ”linjoilla on juuri nyt ruuhkaa”.

Viiden minuutin ja 26 sekunnin kuluttua äiti saa yhteyden omaisten linjan päivystäjään. Kaiken tämän päätteeksi hänelle todetaan, että poika kun on täysi-ikäinen, pitäisi omaisten tiedustella tilannetta ja vointia häneltä. Vastaaja oli närkästynyt ja kysyi, enkö tiedä, että he eivät voi antaa minkäänlaisia tietoja aikuisesta lapsesta kenellekään. ”Kattelkaa yhdessä sitten Kannasta”, oli viimeinen neuvo, jonka äiti yhden jälkeen yöllä omaisten linjalta sai.

Päivystykseen hakeutujalla on syy käyntiinsä

Nuorukainen tutkittiin ja lähetettiin kotiin. ”Tää on jotain perinnöllistä”, totesi lääkäri numero kaksi ennen kotiutusta siinä kolmen maissa aamuyöllä. 19-vuotiaalle jäi vahva käsitys siitä, että kyseessä on perinnöllinen sydänsairaus, joka aiheuttaa takykardiaa ja hengenahdistusta sen myötä.

Totuus oli lopulta toisenlainen: poika on sairastanut lapsena sairautta, joka ehti todennäköisesti aktivoitua nyt aikuistuessa. Siihen kuuluvat vahvasti yläselän fasettilukot. Fasettilukot taas voivat aiheuttaa silmitöntä kipua ja silmitön kipu paniikin, hyperventilaation, takykardian ja hengenahdistuksen. Tätä ei kuitenkaan päivystyksessä nuorelle selvitetty. Potilasohjaus jäi selvästi vajavaiseksi hoitoketjun jokaisessa vaiheessa.

Ammattilaiset olivat suurimmaksi osaksi vihaisia, laittoivat kivut ja oireet alkoholin piikkiin ja lähettivät potilaan kotiin täysin erikoisin tiedoin ja kotiohjein.

Kolmelta yöllä kotiutuessaan nuorukainen soitti vanhemmilleen. Kaikki oli hyvin, kivut helpottivat, mutta perinnöllinen sairaus hänellä taitaa olla. Puhelun lopuksi hän ihmetteli, miksi yöhoitajat ovat niin ärtyneitä ja koronanpelkoisia – potilaita ei selvästi päivystykseen toivota.

Korona näkyy kaikkialla ja kaikessa

Aamulla 19-vuotias pohtii yöllistä kohtaamistaan terveydenhuollon ammattilaisten kanssa: ”Kyllä tää korona alkaa näkyä joka paikassa. Tuli sellainen tunne, et olisiko ollut parempi, etten olis mennyt ja sit olisikin ollut sydänperäistä ja vakavaa?!”

Vaikka ammattilaiset ovat nyt kovilla, hoitotyötä ei saa vaarantaa. Ei korona-aikana eikä muutenkaan! Hoitokäynnit ovat koronanpelon vuoksi vähentyneet, ja vakavatkin sairaudet jäävät hoitamatta. Se ei kuitenkaan ole tarkoitus.

On myös muistettava, että ilman pätevää syytä ei kukaan (etenkään virusaikana!) alueensa päivystykseen tai ensiapuun hakeudu.

Kohtaa minut ihmisenä -lause sopii hyvin kiteyttämään päivystyshoitotyön ytimen. Hoitotyön keskiössä ovat potilas ja hänen omaisensa. Heitä tulee vuorokauden ajasta, paikasta ja vallitsevista olosuhteista riippumatta kohdella asiallisesti.

Tämä potilastapaus ei ole fiktiivinen eikä lainkaan ainutkertainen.

Tarttumapinnoilla

Minna

Blogin tekstin tarjoaa Skhole. Skhole on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan verkkokoulutuspalvelu, joka kulkee mukana sekä koulutuksen järjestäjän että työntekijän matkalla. Palvelu sopii täydennyskoulutukseen niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksille kuin opiskelun tueksi alan opiskelijoille.